Toista kertaa Suomi-kouluun menevä Jules oli kovin pettynyt kun tajusi, että poikkeuksellisesti mennäänkin äidin autolla eikä metrolla. Mutta koska halusin näyttää hoitotädille paikat seuraavaa kertaa varten ja esitellä muille, ajattelin että huristaisimme kätevimmin kaikki neljä autolla - ettei tarvitsisi retuuttaa Tomia rattaineen metron rappusissa.
Kuuden kilometrin matkaan menikin yllättäen ja täysin käsittämättömästä syystä melkein tunti ; sadattelin ruuhkassa istuessamme Pariisin liikennettä ja vannoin taas kerran etten ikinä enää mene muulla kuin metrolla keskustaan...
Saavuimme pikkuisen myöhässä, parkkeerasin kielletylle livraison-paikalle (maksamatta) ja jätin hätävilkut paikalliseen tapaan päälle, ryysiessämme raput ylös kävelykadulle missä koulu sijaitsee.
Onneksi Kian äiti oli puhelinsoittoni valistamana kertonut meidän olevan matkalla ; napinpainalluksella saimme auki koulun ison portin joka sulkeutuu visusti turvallisuussyistä tuntien välillä, ja ope ei onneksi ollut vihainen minulle. Nolotti vaan kun heti toisella kerralla oltiin melkein 10min myöhässä, ja muut lapset menossa jo luokkaan.
Sitten pikaisesti aurinkoisille terasseille suunnistavia muita äitejä moikattuani huristin takaisin kotiin Tom kyydissäni etätöitä jatkamaan, ja jätin hoitotädin eli nunun Julesia odottamaan kaupungille.
Illalla onnellinen poika tuli kotiin ison piiroksen kanssa, ja näytti ylpeänä taiteilemaansa lentokonetta. Oli ollut kivaa Vuokko-open kanssa, ja Kian ja muitten lasten kanssa oli ihanaa leikkiä - suomeksi !
Alla Kia ja Jules käsi kädessä koulun pihalla, koulukavereitten ja opettajien kanssa :
Commentaires