Päivän pikku-uutisissa mainittiin taas kerran pahamaineinen esikaupunki-departementti Seine-Saint-Denis (93)
Ranskan departementteja ja niistä varsinkin Pariisin ympärillä sijaitsevia kutsutaan usein myös numeroilla. Pariisi on 75, rikas länsipuolen Hauts-de-Seine 92 jonka johdossa on Sarkozy, ja Seine-Saint-Denis on liikanimeltään neuf-trois eli ysi-kolmonen, sillä parhaimmalla slangikorostuksella höystettynä.
Tällä kertaa uutisaihe yllätti : departementin prefektuuri Bobignyssä on investoinut 300 000 euroa voidakseen hoitaa siirtolaisten oleskelulupapyynnöt paremmissa olosuhteissa. Summa tuli varmaankin tarpeeseen sillä päivittäin kävijöitä on lähes kaksi tuhatta.
Itse ammoin ennen EU-jäsenyyden tuomaa oleskelulupaa jonotin lukuisia kertoja Pariisin samaisissa palveluissa. Ei EU-jäsenet joutuivat silloin laitakaupungin keskukseen, Porte d'Aubervilliers -kortteliin joka sattumoisin onkin aivan tuon surullisenkuuluisan ysi-kolmosen rajanaapuri.
Ensimmäisellä kerralla sinisilmäisenä suomalaisena opiskelijana hyppelehdin kevein mielin paikalle joskus aamupäivällä, huomatakseni kauhukseni valtavan pitkän jonon. Pikaisen tiedusten ja ironisten letkautusten myötä selvisi muiden saapuneen paikalle aamuviideltä. Ulko-ovi suljettiin klo 12 ja ne joilla ei ollut tikettiä sisälle saivat palata jonottamaan joku toinen päivä.
Kerättyäni rohkeutta ja tarvittavia papereita muutaman päivän ajan, suunnistin eräänä kolkkona syksyisenä aamuna ensimmäisellä metrolla Porte de la Chapelle -pääteasemalle, josta kävelin pimeitä kehätien varsikatuja ulkomaalaiskeskukseen, pälyillen peloissani poukkaako jostain nisti tai joku epämääräinen loppuyönlintu kimppuuni.
Olin ainoa valkoinen jonossa, ja tunsin itseni yhtä surkean ala-arvoiseksi ja ei-toivotuksi kuin muutkin jonottajat. Pääsin ensimmäiselle luukulle vähän yli yksitoista, mutta siellä kävi ilmi että pääprefektuurilta saamani lista tarvittavista papereista oli edellisvuotinen - ja minun piti tulla uudestaan kaikkien todisteiden kanssa. Nielin kiukkuni ja raivoni ja marssin rumia suomenkielisiä sanoja mutisten pois.
Toinen yritykseni palkittiin ; odotettuani entistä kylmemmässä syyskoleudessa ja myytyäni ylimääräisiä palautuspostimerkkejä ja -kuoria asiastatietämättömille kohtalotovereille jonossa, pääsin jonottamaan sisälle. Autoin paria onnetonta japanilaistyttöä tulkkaamalla englantia ainoastaan ranskaa puhuvalle virkailijoille jotka olivat tylysti häätämässä mimmejä pois, sain vihdoin sesam aukene -kortin joka todisti hakemukseni olevan vetämässä. Säästän teidät yksityiskohdilta jatkosta, jossa palasin useaan kertaan hakemaan lupaa - ja monena vuotena uusimaan papereita. Tarviiko mainita etten saanut ottaa kuvaa jonoista, vaan minun kamerani meinattiin takavarikoida filmeineen...
Vuodesta 2003 EU-jäsenmaiden kansalaisilla ei ole oleskelulupapakkoa, mutta käytännössä on käynyt ilmi sekä asioiden hoituvan vain (tai ainakin paremmin) jos semmoinen löytyy, että prosessin inhimillistyneen - nyt kun olen "eurooppalainen". Ennen minua kismittikin äärettömästi ranskalaisten tokaistessa ettenhän minä siis ollutkaan eurooppalainen. Mikäs sitten, aasialainenko ?
P.S. Bonuksena ranskaa fanittaville slam-helmi Seine-Saint-Denis, yllättävän koskettavan Grand Corps Malade -artistin tulkitsemana ! Taisin jo kerran mainostaa tätä, mutta se ei uusinnasta pahene, päinvastoin.
Le neuf-trois figurait encore dans les
news du jour, cette fois-ci pour une nouvelle étonnante : 300 000 euros pour améliorer les conditions d'accueil pour les demandeurs de titres de séjour à Bobigny !
Connaissant ces structures pour avoir fait partie des parias qui n'ont pas la chance de ressortissants européens (il y a longtemps...), des souvenirs fort désagréables surgissent.
Aiguillée vers le Centre d'accueil des Etrangers des non-européens de la Porte d'Aubervilliers, je m'y pointais la première fois comme une fleur en fin d'après-midi. Effrayée par les files d'attentes interminables, je finis par apprendre qu'il fallait arriver à 5h pour espérer passer le premier guichet, celui-ci fermant à midi.
Après avoir rassemblé mon courage et les papiers nécessaires pendant quelques jours, je pris le premier métro jusqu'à la Porte de la Chapelle et longea les maréchaux dans la nuit noire, craignant une agression à chaque moment.
Je fus le seul blanc dans la file et me sentis toute aussi misérable et sous-être humain que les autres. Arrivée au guichet tout juste avant la fermeture, on m'apprit que la liste fournie par la préfecture datait et qu'il me manquait des justificatifs. Rebelote.
Deuxième tour je réussis l'exploit et pus entrer pour faire la queue pour le guichet de niveau 2. Par ailleurs, dans la file d'attente je troquai un certain nombre de timbres et d'enveloppes aux malheureux qui les avaient oubliés... et à l'intérieur je continuai à faire mon Amélie Poulain en traduction anglais-français entre étudiantes japonaises et guichetiers parlant franco-français.
Inutile de préciser que même si j'avais eu un blog à l'époque, je n'aurais pas pu publier la moindre photo - j'ai failli me faire confisquer mon appareil et la pellicule, à peine dégainés.
Je vous épargne les détails pour la suite des manoeuvres pour le retrait du titre de séjour ainsi que pour son renouvellement tous les ans...
Depuis 2003 les ressortissants EU n'ont plus besoin du titre de séjour, mais il s'est avéré que les démarches administratives ne peuvent s'effectuer qu'en possession du document magique en question - et qu'en plus son obtention s'est humanisée pour les heureux "Européens".
D'ailleurs, ce qui avait le don de m'agacer le plus, c'était les Français qui en entendant mes déboires pour la carte de séjour s'exclamaient "ah mais oui, toi t'es pas européen". Et j'étais quoi avant, asiatique ou quoi ?
