Joskus matkustamalla vajaat puolitoista tuntia tuntuu kuin vaihtaisi planeettaa. Hullunkurista kyllä, samasta kielestä ja valuutasta huolimatta Ranskan pohjoisessa naapurissa tuntee kertaheitolla olevansa ulkomailla vaikkei passeja enää leimaillakaan. Säätila, katukuva, ihmisten puhetyyli ja olemus - korostukseen katsomatta - poikkeavat pariisilaisarjesta käsittämättömän rajusti.
Kaksikielisyys on läsnä kaikkialla eikä siitä tehdä numeroa ; kadunnimet ovat molemmilla kielillä, ihmisiä tervehditään kahdella kielellä tai odotetaan kummalla asiakas tekee aloitteen, keskustelukumppanin mukaan puhe siirtyy sujuvasti kielestä toiseen. Hienovaraisuus tuntuu luonnolliselta, aivan arkipäiväiseltä jutulta. Mutta mitä ne lehdet sitten meuhkaavat ? Onko täällä sitten joku kriisi vai ei ?
Esitettyäni projektini aamupäivän kokouksen päätteeksi pääsin kurkkaamaan mitä paikallinen virkaveli tekee, ja sorvattuamme muutamaa tietokantaa lounastimme työpaikan kanttiinissa. Oiva tilaisuus udella mitä kolmikielinen mies ajatteli maan asioista, ja tuli vahvistettua epäilys lehdistön paisuttamista kriisiuutisista ja separatistivouhkoamisesta. Tilanne ei kuulemma ole läheskään niin kärjistynyt kuin muutama vuosi sitten, mutta ehkä kansainvälinen media ei silloin uutisoinnut asiasta yhtä jyrkästi. Paikallinen uutislähteeni ei kuitenkaan vaikuttanut lainkaan huolestuneelta ja kuittasi kyselyni melkein olankohautuksella.
Tiiristellessäni taksin ikkunasta ohivilisevien kauniitten tiilirakennusten julkisivuja ajattelin Piilistä ja toista kaupungissa asuvaa tuttua ; ehkä heiltä saisi lisävalaistusta asiaan ? Pompin oitis kyselemään irtoaisiko kommentteja tai peräti postauksia syventämään pintaa hipaisevaa mietiskelyäni. Kaksikielisyys on joskus aikamoinen kompastuskivi pelkästään perheen tasolla, saati sitten koko maan...
Le Soir -iltalehti otsikoikin etusivullaan eduskunnan lomaltapaluusta (perinteisesti lokakuun toinen tiistai), kauhistelee enemmistön ja vähemmistön puuttumista sekä ylipäätään maan katastrofista sisäistä tilaa. Sisäsivuilla jatketaan aiheesta Sininen appelsiini ei pääse yhteisymmärrykseen maahanmuuttopoliitiikasta ; maan sarjakuvareferenssi on ilmiselvä, tässä viitataan Tinttiin mutta wikipedia paljasti myös Paul Eluardin surrealistisen sitaatin "maa on sininen kuin appelsiini" (ks wiki Oranges bleues), ja se tarkoittaakin hallituskoalitioa eikä koko maata kuten aluksi luulin. Miten avuton sitä onkaan kun ei pääse heti varmistamaan luulojaan wikistä ! Maassa asuvan on helppo nopeasti päätellä tietyt sanonnat (expression consacrée) kuten kuusikulmio (héxagone) Ranskasta puhuttaessa, mutta ensikertaa belgialaista sanomalehteä lukiessa tulee sivistymätön olo : kuin puuttuisi avain salaiseen koodiin, vaikka taitaakin kielen.
* * *
Parfois il suffit de moins d'une heure et demie pour se sentir sur une autre planète. Curieusement, malgré la monnaie et la langue commune (enfin, partiellement - j'y reviens !), il existe entre la France et son voisin du nord un décalage plus important que l'on ne l'imagine. Météo, paysages citadins et surtout le comportement de ses habitants.
Le bilinguisme est omniprésent et ne semble pas poser le moindre problème ; les noms de rues en deux langues rappellent les villes à minorité suédophone de Finlande, le discours est adapté à la langue de l'interlocuteur avec une fluidité imbattable et on attend que le client se prononce dans une des deux langues pour embrayer la conversation. Tout cela avec un naturel épatant, au point de se demander si le bruit médiatique à ce sujet n'est pas un pur produit de l'imagination des journalistes assoiffés de schismes ? Où est le malaise dont on nous parle ?!
Après avoir fini le travail pour lequel j'étais venue, j'eus l'occasion de voir un confrère pour parler de quelques projets et lors d'un déjeuner fort convivial je pus l'interroger à ce sujet. Selon cet homme parfaitement bilingue (pardon, trilingue avec l'anglais !), la situation était bien plus grave il y a quelques années bien que moins médiatisée. Pour lui, la crise prenait une proportion exagérée dans la presse.
En observant à travers la fenêtre de mon taxi les immeubles en brique pittoresques qui défilaient, je pensais à deux bloggeurs que je connais sur place et me promis de les interroger à ce sujet, en espérant décrocher des débuts de réponses dans mes commentaires, voire des posts dans leurs blogs !
Pour couronner le tout, dans le Thalys de retour je pus constater qu'il est fort instructif de lire le journal d'un autre pays, et quelles lacunes on peut avoir dans ses références littéraires si l'on n'habite pas le pays. Notamment, l'Orange-bleue me projeta immédiatement dans l'univers d'Hergé... alors qu'il s'agit d'une coalition gouvernementale. Preuve de surréalisme belge au quotidien. J'adore.
Niin, minäkin mietin että onko kriisi vai ei...kun lehdet ja tv ovat niin huolissaan mutta se kriisi ei vaan jotenkin "tunnu" omassa arjessa.
Yksi juttu mikä näkyy kovasti juuri nyt on lukuisat Belgian-liput ihmisten ikkunoista tai parvekkeilta roikkumasta. Kuulemma niiden ihmisten merkki, jotka eivät toivo maan jakautuvan. Ulkomainen lehdistö näkyy kirjoittavan tyyliin: "huomaisiko kukaan jos Belgia hajoaisi kahtia" ja jatkaa "....välittäisikö kukaan...?". Lähdettä en muista mutta joku englanninkielinen lehdykkä se oli, joka arveli että hajoamisella olisi ainakin kahdenlaisia vaikutuksia; muut samassa tilanteessa olevat valtiot (mitkä?) ottaisivat "mallia" ja toiseksi, "Euroopan pääkaupungin" hajoaminen olisi "poliittisesti pelottava asia".
Minen mistään mitään tiärä..se on kuitenkin käytännössä nähty että jos vaikka myyjä erehtyy ensin puhumaan flaamia ja sitten vastaankin ranskaksi niin anteeksipyytely ja pahoittelu on vuolasta;-) Yleensä Brysselissä ovat aina tehneet aloitteen ranskaksi, mutta on paljon paikkoja joissa todellakin tervehditään Bonjour-Dag!.
Useasti kuulee että kieliasia olisi "tabu" ja ettei siitä olisi hyvä paikallisten kanssa alkaa puhella...ettei muka sopisi kysellä kielipolitiikasta jne. Mitään tällaista en ole huomannut, esim. oman katumme picnicillä kovasti aiheesta juttelin monen kanssa. Eivät mitenkään erityisen vaivautuneita vaikuttaneet.
Rédigé par : violet | 10 octobre 2007 à 08:14
Merci Violet, envoyée spéciale paikan päällä on aina se luotettavin lähde ! Varsinkin suomalainen kaksikielisen perheen äiti. ;-)
Näinkin muutaman lipun mutten ehtinyt kaivaa kameraa esiin siinä vaiheessa ; hyvä tietää että ne ovat siis anti-separatisteja vai miten se kuuluukaan.
Täällä ei kyllä taida olla pelkoa että Korsika irroittautuisi ; jolleivät saa valtion tukiaisia taitaisi tulla hätä... vieläköhän Skotlanti haaveilee moisesta ? Baskit eivät taida onnistua myöskään, ymmärtääkseni eivät pääse sopuun edes keskenään. Ah politiikka...
Rédigé par : Maurelita | 10 octobre 2007 à 09:31
Malheureusement, j'ai parfois l'impression que la vision Bruxelloise est très différente de celle de la Belgique.
Par exemple : à Bruxelles, dans les magasins, on te dit Bonjour et Goeden Dag. Et selon la langue que tu parles on te répond dans ta langue. Par contre, dès que tu au-delà de la frontière de la région de Bruxelles capitale, c'est une autre histoire... la logique étant souvent : chacun parle sa langue.
Cela donne des dialogues tout aussi surréalistes que l'Orange Bleue où à Anvers tu demandes ta taille dans un magasin de fringues en français, et on te répond en néerlandais que c'est dans le rayon d'à côté.
Et à entendre les Wallons et les Flamands parler, même s'ils se sentent tous Belges, on voit quand même que leur vision de la Belgique n'est pas du tout la même.
Pour un français qui apprécierait la centralisation jacobine, le pays doit être un cauchemar d'organisation avec ses 3 langues officielles, ses régions, et ses 4 gouvernements ! Mais ce n'est pas pour rien que cela donne de grands artistes comme Magritte !
Rédigé par : Bruxced | 11 octobre 2007 à 23:21
Minähän boikotoin Pariisia, kunnes Ranska noudattaa Bretagnen Annen avioliittosopimusta, ja takaa bretonin aseman oikeudenkäynneissä ja viranomaiskielenä Bretagnessa.
Rédigé par : Petja Jäppinen | 13 octobre 2007 à 22:00
Ylänaapurin tilannetta en tunne, mutta kaksikielisyys on elämän ilmaisia rikkauksia jota haastavuudestaan (?) huolimatta haluan tukea. Juuri kaksikielisyys saa Porvoonkin tuntumaan kaikesta muusta pikkukaupungin ahdasielisyydestä huolimatta suvaitsevalta. Pariisissa on todellinen outolintuolo hölpöttäessään muuta kuin ranskaa.
Rédigé par : vilijonkka | 15 octobre 2007 à 05:08