12 février 2009

Uutisia ja haasteita / Des news...

AjokitPariisin parkkitilaongelmat ratkaistu

Pysäköintitilan puutteesta tunnettu suurkaupunki toimii radikaalisti kieltämällä kaikki ilmaa saastuttavat ajoneuvot, ja heti uuden lain tultua voimaan oli havaittavissa riemastuttavaa edistystä pariisilaisten tottumuksissa - kuten todistaa oheinen kuva eräältä vilkkaimmista ajovälyistä.


Kyseessä on tietenkin vain haave, tai siis haaste jonka Juanita lähetti Madridista, ilahduttavan hyvän uutisen kirjoittaminen kuvaansa, seuraavilla säännöillä :

- kirjoita kuvasta hyvä uutinen ja julkaise se
- valitse jokin omista kuvistasi uudeksi haastekuvaksi
- julkaise kuvasi ja haasta muita
- tämä on leikkiä !

VivienneHieman kiemurtelemalla teen tästä sanaleikin ja viittaan Pariisin metroasemaan nimeltä Bonne Nouvelle (hyvä uutinen), jonka liepeillä asuin ensimmäiset Pariisin vuoteni. Suurten bulevardien ja vanhan oopperatalon korttelin itäreunassa sijaitseva alue voi ensisilmäyksellä vaikuttaa persoonattomalta, mutta lukuisat katetut passage-käytävät hurmaavat vanhanaikaisella tunnelmallaan ja arkkitehtuuri on aidon pariisilaista haussmann-tyyliä.

Halukkaat voivat postailla kuvaani liittyviä hyviä uutisia, tai selailla opassivuja ihastuttavista kauppakäytävistä.

Samalla postaan Anzilta aikoja sitten tulleen neljännen kansion kuvahaasteen :

1. Mene kuvakansiosi (tai missä ikinä säilytätkään kuviasi) neljänteen alakansioon.
2. Valitse sieltä neljäs kuva.
3. Postaa kuva blogiisi ja kerro samalla kuvan tarina.
4. Haasta neljä ihmistä.

Rdc Tähän sattui juuri talteen imuroimani elämäni ensimmäinen saitti joka uhkaa sulkea, ja tallensin kiireesti kuva-albumit. Arpa osui kuvaan olohuoneestamme ensimmäisenä vuotena talossamme : perusremontti oli valmistunut ja katossa komeili metallinen tukipalkki poistettuamme väliseinät koko alakerrasta, mutta sisustus oli hajanaista. Sittemmin olen postaillut olohuoneen uusista tuulista ja peräti tehnyt live-esittelyä...

Ja kaupan päälle girl power -mainos jolla lobbataan mimmejä EU:n huipulle ja uutinen Googlen ostamasta paperitehtaasta Haminassa !

   *   *   *

On m'avait lancé un défi d'écrire une bonne nouvelle à partir de la photo ci-jointe, et évidemment je prends mes rêves pour de la réalité avec l'annonce utopiste suivante :

Ajokit Paris trouve une solution radicale pour ses problèmes de circulation

Une mesure pour le moins surprenante est imposée aux Parisiens face au manque de places de parking. Dans le centre de la ville il est désormais interdit de rouler avec des véhicules polluants ; pour preuve de l'enthousiasme des habitants, voici à quoi ressemblent les rues auparavant encombrées de voitures !

Si seulement cette illusion pouvait être vraie...

Parlant de Bonne Nouvelle, un clin d'oeil à mon ancien quartier des Grands Boulevards avec surtout ses passages couverts au charme suranné ja ihastuttavista kauppakäytävistä.

J'en profitais aussi pour faire du lobbying au nom de Girl Power au sein de l'Union Européenne et pour annoncer l'achat d'une ancienne usine de papeterie en Finlande par Google, pour y monter un data center, tout près d'un parc d'éoliennes !


15 janvier 2009

Kuusi asiaa minusta * six choses sur moi

Katapultti haastoi listaamaan kuusi asiaa itsestäni :

Lumitulppaani 1. Olen auttamattomasti addiktoitunut Spotify-softaan !

2. Varasin juuri lennot hiihtolomalle ; tulemme viikoksi oikeaan talveen kotimaahan. Äkkiä kunnon lumihanget kiitos...

3. Inhoan sydämeni pohjasta Ranskan koulusysteemiä ja haudon haavetta perustaa yksityinen suomalaista opetustapaa käyttävä koulu Pariisiin, mutten tietenkään ikinä tule sitä tekemään. Kismittää vaan kun luen kotimaisista lehdistä miten joku 6vee eskarilainen leikkii legoilla, kun oma samanikäinen opettelee koukeroista kaunokirjoitusta ja pänttää ulkoa 12-rivisiä loruja.

Caterham 4. Patrick McGoohan oli suursuosikkejani ja poismenonsa hyvin surullinen uutinen. Danger Man ja etenkin kulttisarja The Prisoner ovat ainutlaatuisia television kulmakiviä. Moisia helmiä ei enää tehdä, mitä nyt Twin Peaks hipaisi läheltä... Kuvassa sarjassa nähty Caterham-auto, Pariisin liepeillä sijaitsevasta vuokraamosta.

5. Pariisin alennusmyynneissä alkoi toinen kierros (lisäale) eilen ; mielestäni todella kehnosti alkanut ale ei juuri parantunut. Saaliina kaksi vyötä (hovihankkijani Motivi), normaalihintainen Ecriture de Chanel -rajauskynä, muutamat housut lapsille -50%... ei juuri mitään mainitsemisen arvoista.

6. Opin juuri tänään uuden suomalaisen kirosanan : "toimistokelpoinen". Voiko olla kammottavampaa ilmaisua ? Jos yksikään vaatteistani on tuollainen, heti armotta kierrätykseen. Lapsuuden inhokkisanani "siisti" taas on nykyään ihan... no, siisti !

En haasta ketään mutta tipauttelen vinkkiä erinäisiin kommenttilaatikoihin, jatkaa ken halajaa.

   *   *   *

Une co(mpatriote)-bloggeuse m'a lancé le défi de lister six choses sur moi, au hasard. Les voici :

1. En quelques semaines, j'ai développé une dépendance gravissime à Spotify !

2. Je viens de booker des vols pour nos vacances de ski en Finlande, youpi. Vite, plein plein de neige merci...

3. Je déteste cordialement le système scolaire français et rêve de monter une école appliquant la méthode finlandaise et le programme français à Paris -que je ne ferai jamais. Je rage de lire que les Finlandais de six ans jouent aux Legos pendant que le mien au même âge apprend à écrire en attaché (cette écriture bizarroïde du CP du moment que je ne maîtrise pas moi-même) et récite par coeur des poésies de douze lignes.

Numero6 4. Patrick McGoohan était une figure incontournable avec les séries télé cultes Destination Danger et surtout The Prisoner. Une triste nouvelle pour les fans de l'agent secret le plus classe de l'histoire.

5. La deuxième démarque des soldes n'a guère amélioré mon butin : deux ceintures (Motivi), un eyeliner Ecriture de Chanel au prix normal, quelques pantalons pour les enfants jusqu'à -50%... bref, rien de révolutionnaire.

6. J'attends avec impatience la sortie avec ma bande de Finlandaises au coeur du Marais, un apéro au Petit Fer à Cheval suivi d'un dîner au Coude Fou.

12 septembre 2008

Love your blog ; love my zik ?

Iloveyourblog Ihastuttavia viestejä I Love Your Blog on tupsahdellut useampiakin - kiitos Auringonkukkametsä ja Anioni - ja laitan eteenpäin viimeisimpien postausten ahkerille kommentoijilleni, joukossa myös uusia tuttavuuksia :

Ankka, Erkka, Kriisi, Stazzy, Freya, Marianne, Sun äitis, Itkupilli, Pinkkis, Ilona, Sari, Geranium2010, Pupuce, Anne, Tuija, Antti, Oben ja ainoa ranskankielinen vakkarikommentoijani Simon.

Tunnustus pätee myös Jospalle jolta tipahti jo jossain (Katalla ?) minua innostanut musiikkikiertis [zik = musique] jolla haastetaan seuraavaan :

"Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia. Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!"

Olivia Ruiz : Goûtez-moi ["maistakaa minua" ; albumin nimihän onkin Femme Chocolat eli suklaanainen]
Ranskalaissuosikkini joka rokkaa andalusialaistyylillä, upea nainen, muoti-ikoni ja kaikkea. Wow. Vapaasti kuunneltavana Deezerissä, kolmas biisi. Ja Deezer-palvelusta lisää aiemmassa postauksessani - suosittelen !

The Gossip : Listen Up !
Aina vain upeita naisia järisyttävillä äänillä, eka biisi tuossa.

Duffy : Mercy
Albumi täällä, biisi numero 7.

Gabriella Cilmi : Sweet About Me [ihanan retrotyylinen renkutus aika tuntemattomalta australialaismimmiltä ; linkki lisätty !]

Silmarils : Va y avoir du sport
Miespuolisiakin suosikkeja minulla on ja Vegas 76 -albumi (harmi vaan vaillinaisena) on kaikkien aikojen suosikkejani. Otsikko kääntyy kirjaimellisesti "tulee olemaan urheilullista", toisin sanoen haastellista kaikin puolin - vastatkoon ken haluaa kumpaan tahansa...

   *   *   *

Deezer_playlist Encore une occasion pour faire de la pub pour Deezer et ma playlist des préférés de l'été Groovy Summer 08.

Or j'ai l'impression que de plus en plus de titres disparaissent de l'écoute libre, et l'astuce de mon post récent ne marche plus. Mauvais signe ?

Sinon j'en profite aussi pour lancer à mon plus fidèle commentateur francophone Simon la mention spéciale I Love Your Blog - si t'as pas d'autres sujets pour ton blog aujourd'hui ça meublera toujours...

;-)

26 août 2008

Muistoja minusta / Souvenirs et commentaires

oranges Mitä muistoja sinulla on minusta kysyi Auringonkukkametsä ja tartuin oitis haasteeseen.

Sun Äitis oli jo kertoillut ensimmäisistä kommenteista joita olimme jättäneet blogiinsa, mutten löydä nyt missä kommenttilootassa ne piileskelevät. EDIT : SÄ auttoi löytämään, se on täällä !

Oli kuitenkin vimmatun hauskaa nähdä vanhoja kommenttejaan.

Ohessa Auringonkukkametsäilyt arkistojeni uumenista - timantinkovaa tarkoitusta ja hauskoja haasteita :

16/07/08
Sinulle on blogissani timanttinen huomionosoitus : ) Hauskaa keskiviikkoa!
(Ranskan kansallispäivän postaus 14 juillet)

13/04/08
Löydät blogistani tarkoitusta :)
(teknokikkailussa Nokia Morph Phone)   

24/03/08
Hauskaa pääsiäistä!
(blogitus Pupujahtia ja tuulentuiverrusta / WE lapinesque)

08/02/08
Aivan ihania juttuja olit laittanut tähän haasteeseen! Perhe- ja rakkausjutut olivat vallan suloisia : ) Halit!
(vastatessani haasteeseen Blogituttavuuksia)

01/02/08
Haastoin sinut uusia blogituttavuuksia bongaamaan : )
(ja tässä tipahti se haaste, kommenttina juttuun Facebook alias naamakirjanpitoa)

Kiitos näistä appelsiinintuoksuisista piristyspillereistä !

Ja muille lukijoille, jättäkää kommentteihin muisto minusta - ja halutessasi jatkakaa blogeissanne. On yllättävää nähdä mihin jäljet ensimmäisestä kontaktista johtavat, ja miten tuttavuus on jatkunut.

   *   *   *

Une cobloggeuse finlandaise a lancé un défi de retrouver la trace de ses commentaires dans nos blogs. Si un lecteur francophone le souhaite, merci de faire signe dans les commentaires et je publierai la rétrospective de tous ses commentaires ici... si toutefois il me reste encore des lecteurs francophones - qui auront commenté un jour !

Allez, lancez-vous, un petit mot ? Par exemple pour les vidéos ci-dessous, préféreriez-vous que je les double en français ou que je les soustitre ? VF ou version originale sous-titrée à l'avenir ?

25 juillet 2008

Pilvin pimein / Nuages virtuels

Wordlefrancais Yksi sosiaalisen webin suosikeistani on tägipilvi ; se avainsanojen kokoelma jossa tärkeimmät ovat suurimpia. Kiehtovalle konseptille löytyi hauska hiekkalaatikkokin ; parhaiten se toimii del.icio.us -kirjamerkeissäni sillä kaksikielisen blogin kiroja ovat tuolla jomman kumman kielen konjunktiot : ne voi sulkea pois vain yhdestä kielestä.

Kokeilkaa : Wordle via Medis. Kesähömppää 2.0 ! Ja jos tekemistestä on pulaa, wikipediassa ei vieläkään ole määritelmää "social bookmarking" suomeksi...

Oli pakko hakea virtuaalipilviä kuin ei muitakaan kotimaan taivaalla (onneksi) näy.

Wordledelicious

Il me fallait trouver des nuages virtuels puisqu'en Finlande en ce moment les vrais se font rares !

Wordlesuomi Wordle propose de générer des nuages de tags (tagclouds) avec différents paramétres et coloris personnalisables. Une aubaine notamment pour mes signets del.icio.us mais bien moins pertinent pour mon blog bilingue car les conjonctions de coordination ne peuvent être exclues que pour une langue.

27 mai 2008

Blogikisatulos / Concours de blogs

Digitoday julkisti blogikisan tulokset ; onnea voittajille ja etenkin kiitokset teille - sain uskomattomat 127 ääntä joista olen hirvittävän ylpeä. Oli upeaa olla ehdokkaana, tästä sai taas uutta potkua blogitukseeni. Merci !

Blogikisatulokset

Les résultats du concours pour le meilleur blog finlandais sont publiés, je suis très fière d'avoir recolté 127 voix ! Et surtout d'avoir été nominée, une vraie bonne surprise qui donne un nouvel élan à ma vie de bloguinette !

13 mai 2008

Blogit kunniaan / Blogs à l'honneur

Blogit_kunniaanDigitoday avasi Blogit kunniaan 2008 -äänestyksen, jonne olin itsekin ehdottanut omia suosikkejani, ja olin tipahtaa tuolilta kun sain tietää olevani itse ehdokkaana. Kiitos kaunis lukijoilleni jotka ovat ehdottaneet - ja nyt äänestämään !

Ja rohkaiseva huiskutus Tiramisulle Milanoon jossa ollaan myös ehdolla ; ulkosuomalaiset ovat pop.

Blogit_kunniaan

Ô comble d'honneur, je suis nommée parmi dix candidats pour le meilleur blog de tous les temps (en Finlande) dans la catégorie blogs perso !

Signe des temps, nous sommes deux Finlandaises à l'étranger à figurer parmi les nominées, ma cobloggeuse étant à Milan.

15 avril 2008

Blogin tarkoitus / Le but du blog

Blogging_purposeAppelsiinintuoksuinen haaste tupsahti kommenttilaatikkoon otsikolla Blogging with a purpose ja olin yksi harvoista ja valituista - ja erittäin imarreltu kun blogistani löytyy tarkoitusta.

Ohjelmassa on seuraavanlaista blogosfääri- juonittelua :

- Sinun tulee jakaa tämä tunnustus 5 blogille, joilla sitä ei vielä ole.
- Jokaisella blogilla tulee olla tarkoitus!
- Tunnustuksen saaneiden blogien tulee linkittää takaisin tälle sivulle.
- Tunnustuksen logon täytyy näkyä blogissa ja logosta on oltava linkki takaisin tähän blogiin.

Mieltähivelevä tunnustus pistää miettimään mikä perimmäinen tarkoitus blogillani onkaan. Kartoittaa pariisinsuomalaisen töissäkäyvän kahden pienen monsterin äidin keikkumista kestävän kulutuksen ja shoppailun ristiaallokossa ? Huojentaa fillaroivan planeetanpelastajan pakokaasuhuuruisia kiukunpuuskia ja kommentoida luomuvoiteiden epätoivoisia kokeiluja ?

lmiselvä ja todistetusti konkreettinen tarkoitus on luoda virtuaali kontakti kotimaahan ja pitää yhteyttä tuikituntemattomiin blogittajiin, vaihdella kommentteja ja heitellä haasteita. Vai mitä asiasta tuumaavat askarteleva Kahden kielen väki, Kotiäidin ajatukset arjessa tai enemmänkin muuttoaikeissa, uudessa Helvetiassa, 14B3:n taaperoineen ja Rajamäen rykmentti ?!

           *   *   *

Blogging_purposeUn défi qui parle du but du blog et qui - outre le fait d'être flatté d'être reconnu comme l'auteur d'un blog ayant "un message" - fait surgir la question existentielle pourquoi bloggue-t-on ?

Ayant passé le challenge à mes voisins co-bloggeurs, je m'interroge sur le message que je souhaite faire passer.

Les tribulations d'une Finlandaise tiraillée entre shopping et développement durable ; les coups de coeur et de gueule d'un cycliste énervé et pollué dans la circulation parisienne ; la stupeur et les tremblements d'une immigrée intégrée par intermittence et élevant des enfants potentiellement bilingues... cocher la case qui vous intéresse !

08 avril 2008

Mediameemi eli inventaario nettioleilustani

Haaste tipahti Halo Efektiltä ; kas tässä kolmannen asteen kuulustelun tulokset uteliaille :

lumitulppaani1. Miten monta blogiviestiä olet kirjoittanut blogiisi?
TypePadin mukaan niitä olisi jopa 780 ; kommentteja on huimat 3240 ottaen huomioon että eka vuosi meni lähes kokonaan kommenttipimennossa. Eli kunnia menee kyllä enemmän sinne lukijoitten piikkiin !

2. Miksi aloit kirjoittaa omaa blogia nettiin?
Ihan olalta heitin ensimmäiseen vastaantulleeseen ilmaiseen blogipalveluun lasteni nettipäiväkirjapostauksen marraskuussa 2004. Kuopus oli puoli vuotta ja harmitti kun kotiväki Suomessa ei nähnyt epeleitten kasvavan. Pientä blogikaappausta on havaittavissa sittemmin...

3. Millä nettisivuilla käyt, kun olet netissä?
Kahlaan läpi työn puolesta web 2.0 ja muut tiedonhallinnan ja teknologian välimaastossa vaikuttavat blogit, valtaosa ranskaksi ja muutamia englanniksi tai suomeksikin. Ramppaan ahkerasti sosiaalisen median sivustoilla vaklailemassa ja poimimassa ideoita, kurkin tägi-saitteja kuten del.icio.us ja poimin rss-syötteitä konttorille kierrätettäviksi.

Hupipuolella suosikkejani ovat Blogilista haamupäivityksistä ja päivittymättömyyksistään huolimatta ja beta-versioineen ; naamakirjassa piipahdan mutten viivy - kadonneita uudelleenlöytyneitä ystäviä on kiva pokeilla ; Last FM on taustalla koko ajan ; 01net on ranskalainen tietokonelehti jota maallikkokin ymmärtää ; l'Internaute-nettilehden high tech, mimmit eli "femmes" ja Pariisin palstat...

Ylipäätään luen siis aika paljon paikallista nettiä, mutta ainoastaan suomalaisia tai ulkosuomalaisten blogeja - outoa. Etelä-Suomen Sanomia tulee kahlailtua ja Hesariakin välillä, lähinnä nähdäkseni miten jotain aihetta käsitellään kotimaisesta perspektiivistä - tai löytääkseni puuttuvaa sanastoa ajankohtaisaiheista bloggatessani. (Noloa.)

Ja uusin löytöni työn puolesta mutta kaikinpuolin yleishyödyllinen on EUFeeds beta, jossa on nelisensataa lehteä rss-syötteinä, maittain luetteloituina ja päivittyen 20 minuutin välein. Koukuttavaa.

4. Onko sinulla omaa kotisivua netissä? (Blogia ei lasketa.)
Mikä näistä lasketaan : mobiiliblogi, Flickr, Last FM, WidSets, naamakirja, Jaiku, WebJam, Netvibes (bugii - pahasti kesannolla), ... kotisivuiksi olisi kai laskettu ammoiset MultiMania -valokuvasivut jonne olin tekevinäni jo silloin blogia kuvateksteinä !

5. Osaatko puhua muita kieliä kuin äidinkieltäsi? Mitä kieliä?
Joskus tuntuu että ranska alkaa jyrätä suomea, ja arkisanastossa joskus uupuu huolestuttavasti sanastoa. Ehkä juuri tätä paikkaan lukemalla "oikeaa" suomenkieltä blogikavereilta ? Tuntuu hyvältä pysyä perässä arkikielen ilmaisuissa, eikä ainoastaan virallisen median hohhoijaa-artikkeleita. Olette tärkeitä !

Englanti on auttamattomasti jäänyt ranskan varjoon ja brittikorostukseni alkaa olla aika väkinäistä - arkikielestä puhumattakaan. Ruotsia luin ne pakolliset yläasteen ja lukion oppimäärät ja pystyn ymmärtämään perussanastoa kirjoitettuna, n 500 sanaa ? Saksa paistaa siinäkin läpi, vaikka sekin ruostunut. Espanjan alkeita pänttään ahkerasti joka kerran kun menen sinne sen lentomatkan ajan - tapakset ja ruokalista suunnilleen hallinnassa, kommunikoin suunnilleen parilla tusinalla verbillä infinitiivissä mutta antaumuksella. Suomalaiset estot ovat kielikylpyjen myötä karisseet enkä pelkää naurunalaistavani itseäni. 

6. Mitkä ohjelmat seuraat tv:stä?
Capital ja Zone interdite - M6-telkkakanavan reportaaseja kuluttajaperspektiivistä ajankohtaisaiheilla höystettynä ; Marc-Olivier Fogiel ja Laurent Ruquier -talkshow't ja joskus sorrun jopa rahvaanomaisen Cauet'n ohjelmia katsomaan. Täydellisiä naisia katson kun taas palaavat ruutuun, hollantilainen vastikkeensa oli pettymys, Calif0rnication on hupaisa, ja vanhat brittisarjat kuten The Avengers, Prisoner jne ovat mannaa.

7. Hissi vai portaat?
Konttorilla pakosti hissi (21. kerros) mutta metrossa ja muualla portaat - haluan mennä nopeammin kun rullaportaissa lahnustavat ihmiset !

8. Onnen- ja epäonnen numerosi ovat?
Onnenlukujani ovat 3 ja 19 ; epäonnennumeroita ei ole. Pitäiskö muka ?!

9. Haasta vielä tähän pienimuotoiseen kyselyhaasteeseen 3 bloggaajaa.
Vieläkö joku on haastamatta ? Kolme ensimmäistä jotka lukevat tätä - kiipelissä olette !

      *   *   *

lumitulppaani1. Combien de posts dans ton blog?
TypePad me dit que 780 ; et 3240 commentaires ce qui est impressionnant - en prenant en compte que la première année il n'y en avait quasiment pas.

2. Pourquoi un blog?
A l'origine pour montrer le quotidien de mes petits garçons à la famille en Finlande en novembre 2004 ; ensuite s'est opéré un détournement pour des sujets divers.

3. Quels sites web fréquentes-tu?
Pour le travail, des sites parlant du web 2.0, technologies et knowledge, mais aussi des sites de réseaux sociaux pour glaner des idées, du social bookmarking tels que del.icio.us et en collectionnant des flux rss utiles à partager.

Côté perso, la Blogilista finlandaise - une sorte de portail qui classe les préférés dans l'ordre de mises à jours ; facebook pour des amis retrouvés ; Last FM en tâche de fond ; 01net pour les actus informatiques ; l'Internaute avec ses rubriques high tech, femmes et Paris...

4. As-tu des pages perso? (Le blog ne compte pas.)
J'imagine que rien de tout ceci ne compte pas non plus : moblog, Flickr, Last FM, WidSets, FB, Jaiku, WebJam, Netvibes... mon album photo antique sur MultiMania se serait qualifié -en fait j'y simulais un blog en ajoutant des légendes aux photos !

5. Quelles langues parles-tu?
Finnois comme langue maternelle - même si par moment j'ai l'impression que le français prend le dessus. Anglais bien moins british à force de travailler sous influence américaine... suédois scolaire très rouillé, allemand pareil et espagnol touristique - je maîtrise le menu et n'hésite plus à me lancer dans une conversation au présent et sans vocabulaire.

6. Que regardes-tu à la télé?
Capital et Zone interdite ; MarcO, Laurent Ruquier et des fois même Cauet - j'avoue. Les Despé originales dont la version néerlandaise était très décevante, Calif0rnication quand j'y pense puis des valeurs sûres comme Chapeau melon, Prisoner etc.

7. Ascenseur ou escaliers?
Au bureau ascenseur pour cause de 21e étage ; sinon les marches - même l'escalator ne va pas assez vite pour moi le matin.

8. Numéro porte-bonheur et porte-malheur?
3 et 19 ; pas de numéro porte-malheur !

9. Lance ce défi à trois autres bloggeurs.
Que les trois premiers lisant ceci se considèrent concernés...

08 février 2008

Kehityspostaus / Développement perso

Here's what I have to do: Devise a list of 5-10 courses you would take to fix your life. It’s more fun to be in classes with friends, so include one class from the person who tagged you that you’d also like to take. Tag five.

Ecole_elementaireOlisin voinut ryhtyä ammattimaiseksi opiskelijaksi, sillä minusta oli kutkuttavan hauskaa mennä kokeisiin ja tentteihin. Toiset pitävät kauhuleffoista, minusta oli antoisaa jännittää koetilanteissa - tietenkin mitä paremmin hallitsin aiheen. Tunnustan kuitenkin saaneeni ihottumaa kauppakorkean pääsykokeissa mm tilastotieteestä, mutta niitähän ei lasketa kun olin jo toinen jalka Lausannessa (ks linkin kommentit !) enkä edes aikonut sinne...

Tässä siis loistava tilaisuus aikuisopiskeluun, mihin Ulrika oivalsi haastaa minut, ja Jospa antoi lisäkyytiä kun vetkuttelin kiertiksen kanssa. Opiskelukiintiöni ei tunnu olevan vielä täynnä, joten mars takaisin koulunpenkille itse sorvaamieni kurssien pariin :

"Helposti hämähäkkikammosta eroon hypnoosilla" : ainoastaan sillä ehdolla ettei moisia hämyjä tarvitse nähdä / katsella / ajatella. Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiik. Sama kuin Ulrikalla - ja monella muullakin näemmä.

"Kuinka selviytyä liikenteessä menettämättä hermojaan" : tähän voitaisiin lisätä maininta suurkaupungin vilinässä, ja kurssille jo ilmoittautunut haastajani varmaankin tietää miten tulinen tempperamentti vaikuttaa liikenneturvallisuuteen... Pyörän ohjaustangossa saan jokapäiväisiä raivareita pariisilaisten kanssa, ja eilen viimeeksi olin polkea itseni henkihieveriin kun halusin kumauttaa minut melkein kumoon ajanutta pakkaria. Mokoma kerkisi karkuun - paras niin kaikille osapuolille, muuten peltinsä olisivat saaneet kyytiä, sen verran hysteerinen olin - ja olisin varmaan satuttanut varpaani potkiskellessani hepposilla nilkkureillani.

"Opi nakittamaan perheesi tekemään kotityöt kun itse bloggaat hyvällä omatunnolla" : etenkin tuo lauseen loppuosa tekee tenää pahasti. Minun on mahdotonta istua paikallani jos joku muu häärää vieressä. Muille tämä ei tunnu olevan ylitsepääsemätöntä, mikä puolestaan saa minut pois tolaltani. Eli kurssin voisi oikeastaan nimetä perherauhan ylläpidoksi tai muuksi yleishyödylliseksi diplomatian oppiviikoksi.

"Heräteostoksista pistämättömiin löytöihin" : shoppailu on terapiaa, mutta sitä tarvitsee radikaalisti lisää jos hankinnat ovat susia ja pankkiiri hönkäilee jo niskassa. Stressaavaa oravanpyörää välttääkseen on elintärkeää oppia erottamaan psykopaattinen pakkomielle todellisesta vaatekaapin tukipilarista. Kurssilla kerrataan myös mikä sopii kullekin, väriskaalasta oikeisiin malleihin, muodin sudenkuoppia vältellen.

"Ajoissa nukkumaan ; vältä silmät ristissä -ilmiötä nettiroikkumisen takia" : aika on kroonisesti kortilla, ja kuitenkin jumitun nettiin ja/tai blogistaniin tuntikausiksi. Kuinka optimoida nettisurffailu, keskittyä olennaiseen (web 2.0 uutuudet, päivittyneet suosikkiblogit, rästissä olevat kiertikset...). Apuna uusimmat teknologiat rss-syötteistä mobiiliportaaleihin.

"Keittiössä tuoksuu ja soi" : Jospan kanssa menemme tälle kurssille jonne otetaan 20 eri kulttuurista kotoisin olevaa ihmistä (maksimi 2/maa/alue), joista jokainen alustaa vuorollaan yksin tai ystävän kanssa oman maansa ruokakulttuurista ja musiikkiperinteestä. Valmistamme joka kerta yhdessä jotain syötävää ja kuuntelemme kohdemaan rock-antia. Pyrimme siihen, että jokainen osallistuja osaa ainakin vähän suomea, ranskaa (!) tai englantia, tarvittaessa osallistujat tulkkaavat toisilleen.

"BONUS : miten elättää itsensä shoppailulla" : Ei aloittelijoille ; vaaditaan vankkaa kokemusta ja shoppailukohteiden tuntemusta. Ohjelmassa mm kolumnien markkinointia eri julkaisuille, pankkiirin manipulointia... Sopii erinomaisesti "Heräteostoksista pistämättömiin löytöihin" -kurssin jatkoksi.

Kurssitarjontaa rikastamaan olisi pitänyt kutsua väkeä, mutta olen niin myöhään liikekannalla että kaikki halukkaat tuntuvat jo postailleen tästä. Anyone ???!

Contact

  • maurelita [ät] yahoo [pistepoint] fr

serial nappulat

MyBlogLog

FB network