Lupaava alku viikolle
08.11.2004
Maanantai alkoi hyvin, Tom nukkui klo 7 asti ja söi hyvällä ruokahalulla. Nyt kun olemme muuttaneet sen aikatauluja eikä se saa enää nukkua aamiaisen jälkeen, laitamme telkan päälle ja katsomme uutiset yhdessä. Paitsi että meinasimme nukahtaa molemmat, niin tylsiä päivän jutut olivat.
Hoitotäti Mirlanden saavuttua huristin metrolle fillarilla oransseilla helmillä koristelemani kangaskukka pipossa hulmuten. Poikkeuksellisesti minä hoidin pojat aamulla ja Jean meni töihin aikaisemmin ; yleensä teemme päinvastoin ja minä tulen kotiin aikaisemmin. Tänä iltana tarkoitukseni on mennä moikkaamaan Ivanaa synnärillä ja viedä sille synttärilahja ja Tiyana-tytölle syntymälahja.
Metrolippu reistaili ja ensireaktioni oli mennä pummilla ; tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin ja jonotin kiltisti luukulla saadakseni toimivan tiketin. Onneksi, sillä La Défensen uloskäynnillä pummaajat kontrolloitiin !
Viikko alkaa lupaavasti, ja töitäkin on vain kolme päivää kun lähdemme La Rochelleen torstaina.
Commentaires