Ajattelematon paavi
05.04.2005
Voisi melkein säälittää miten paavia pomputettiin elämänsä viimeiset vuodet - oikea perikatolinen kärsimysnäytelmä.
Mutta toisaalta raivostuttaa kun ajattelee miten jyrkästi mies jyräsi kirkkonsa vanhoillista ajattelua mm Afrikassa ja Etelä-Amerikassa, missä aids tekee tuhojaan. Pitäisikö katolinen kirkko pitäisi haastaa kansainvälisen korkeimman oikeuden eteen rikoksesta ihmiskuntaa vastaan, jotta tuhoisa etiikka saataisiin aisoihin, samoin kuin aidsin hälyttävä leviäminen köyhissä maissa.
Ja kun vielä kansainvälinen lääketehtaitten lobby kielsi Intiaa valmistamasta enää halpoja geneerisiä lääkkeitä aidsin hoitoon kehitysmaissa, niin sairaus leviää kohta tulipalon lailla.
Jos jokainen joka on ryysimässä paavin hautajaisiin antaisi edes murto-osan matkabudjetistaan aids-tutkimuksen hyväksi, niin se olisi jo paljon inhimillisempää / kristillisempää / oikeudenmukaisempaa (ruksaa ruutu).
Ranskassa monissa paikoissa oli suruliputus paavin kuoleman takia, vaikka maa on olevinaan ei-kirkollinen. Kaupungit joilla oli liput puolitangossa perustelivat liputtavansa Vatikaanin valtionpäämiehen kunniaksi - muttei Ranskassa ollut suruliputusta esimerkiksi Marokon kuninkaan kuoltua joku aika sitten. Epäloogisuuden huippu.
Commentaires