No en minäkään olisi halunnut kisoja Pariisiin, mutta joku näköjään veti pultit kun räjäytteli julkisia Kanaalin toisella puolella. Kauheaa kerrassaan, yritin ottaa yhteyttä lontoolaiskavereihin mutta out of office -viestit ilmoittivat etteivät olleet töissä. Toivottavasti ovat mahdollisimman kaukana Lontoosta !

Libén juttu huhuista mainostaa muutamaa paikallista blogia jotka puhuvat Al-Qaidasta, metrosta, miten läheltä liippasi ym. Samainen Liben juttu mainitsee että kaikki puhelin- ja kännykkälinjat olisi katkaistu uutten iskujen välttämiseksi. Toinen toistaan villimmät teoriat kilpailevat nettilukijoista.

Kohtalon ivaa : hiljattain Lontooseen muuttaneen entisen työkaverini miehen dekkari Incendiary julkaistaan tänään, ja juoni kertoo terroristi-iskuista Lontoossa... fudismatsin tienoilta. Väärä laji ! Ja etsiessäni kepeää sairaalalukemista miehelleni, törmäsin Liza Marklundin kirjaan Deadline (ihme kyllä olin ostanut sen ranskaksi, luultavasti kotimainen kirjavarasto oli ehtynyt), jossa Tukholman rakenteilla oleva olympiastadioni räjähtää. Kirja on vuodelta 1998.

Sitä jotenkin herkistyy moisille kun on oma mies sairaalassa liikenneterroristin uhrina ; ajattelin juuri aamulla miten haurasta kaikki on ja pieni sattuma voi kumota koko elämän enemmän tai vähemmän lopullisesti.

Mies ilahtui kovasti kun sain junaliput ja pääsen sitä katsomaan viikonloppuna. Hoitotäti Mirlande tulee Chloén kanssa meille "kylään" ja minä kyläilen La Rochellessa. Aloin jo mielessäni pakkaamaan kaikkea mitä Jean tarvii, ja ostin sille Paul Austerin romaanista City of Glass tehdyn sarjakuva-albumin, ja vien myös hupaisan Beigbederin valepäiväkirjan. En ole vieläkään saanut sitä luettua ; menee parempaan tarkoitukseen potilaalle.

Olisipa jo huominen. Teen etätyötä ja ajattelin livistää ruokatunnilla ruokaostosten varjolla myös kampaajalle. Näytän aivan kammolta, mustat silmänaluset, juurikasvu valloillaan... tällä naamakertoimella ei taida mies paljoa piristyä - jotain radikaalia on tehtävä ja äkkiä.