Vihdoinkin kotona - pojat riemastuivat päästessään tuttujen lelujensa pariin, ja sain vaivoin kuopuksen myöhästyneille päiväunille. Isompi alkaa hylkiä päiväunia pahemman kerran, koko loman aikana tuli ehkä nukuttua parit torkut ja nekin autossa tai olohuoneen sohvalla.

Lentomatka oli tapahtumarikas kuten aina : Tom sai onneksi oman istuimen koska kone oli puolityhjä, ja hyppi tasakäpälää puolet matkasta, virnistellen ja keimaillen lentoemännille ja kaikille muillekin jotka ohi kävelivät. Toinen puoli matkasta kului käytävällä hoiperrellen ja naapureita naurattamassa - samaisten ohikulkijoiden suureksi ihmetykseksi. Mihin se vierastava uhmiksen alku katosi ?!

Jules istui ikkunapaikalla esikoisen arvokkuudella, tutkaili pilviä ja kaukana alla siintäviä maisemia, sekä matkalle varattua rekvisiittaa ynnä Finnairin touhupakettia. Vessakauhu ei juuri ollut taantunut menomatkan jälkeen (täytyy myöntää etteivät vessatkaan olleet siitä suurentuneet, valaistus parantunut tai melu hiljentynyt...) ja piti raahata vastaan taisteleva uhmis pakolla asialle. Ensimmäinen käsiini sattunut lentoemäntä sai syliinsä Tom-paran, joka isoveljen huudosta huolestuneena alkoi myöskin parkua. Ainoa nolo kohtaus koko kolmen tunnin lennolla, mutta juuri tämä jäi luultavasti kanssamatkustajien mieleen.

Lentokentällä ehdimme nippa nappa ruletille kun laukkumme singahti näkyviin, ja virnistelin niitä kotimaisia jotka aina mollaavat Pariisin lentokentän hitautta. Eivätpähän olleet edes itse odottamassa laukkujaan. Kerrankin näin päin - onko minusta tullut aivan ranskalainen kun olin ylpeä paikallisen kentän tehokkuudesta ?!

Ohessa vielä viimeiset kuvat pojista kotimaan kamaralla...