Ees taas lomalle
Miss Suomi and co

Paname Paname...

Pieni kurvaus takaisin Pariisiin kipattuani pojat La Rochelleen. Menomatka autolla sujui hienosti koska lähdimme perjantaina aamukuudelta - viikonloppu olikin rustattu vuoden pahimmaksi ruuhkaksi, ja väkeä olikin moottoritiellä sen mukaisesti.

Jean odottikin vekaroita hartaasti, ja jälleennäkeminen oli yhtä riemua. Eva-serkku oli myös innoissaan saadessaan leikkiseuraa, isovanhemmista puhumattakaan.

Palasin itse junalla sivistyksen - ja duunin *huokaus* pariin täksi viikoksi, ja kipitän lauantaiaamuna junalla takaisin lomalle.

Huomenna Jean-Marc tulee nurmikkoa ajamaan ja muutenkin auttelemaan, ja jää tyttökaverinsa ja kahden muun tutun kanssa illalliselle.

Tyttökerhotapaamiset ovat heikolla ; suurin osa on lomalla ja jäljelläolevat potevat kuka mitäkin - miksi vimmassa en aloittanut antibioottikuuria aiemmin, että olisin kerinnyt parantumaan poskionteloineni terassikuntoon ?!

Lohduttauduin tänä iltana käymällä kampaajalla värjäyttämässä hiukseni ja ohimennen ostin kahdet housut. Mokomat ovat liian pitkät ja pitää odottaa lyhennystä La Rochellen ompelukoneella - toisaalta kävi säkää kun ostin toiset niistä sovittamatta kaupan sulkemisajan jälkeen, koko oli oikea ja vain pituus falskaa.

Viikon motto : Parempi liian pitkälahkeinen sika säkissä kuin koot lopussa seuraavana päivänä !

Commentaires

Flux Vous pouvez suivre cette conversation en vous abonnant au flux des commentaires de cette note.

*Spruits* kupari-sterimaria nessuun ja ontelot tyhjiksi... ;)

Onneksi joillain on onnea ostoksilla... mä tungin tänään tunkemistani yhtä tunikaa päälle -tuloksetta, ennen kuin tajusin avata vetoketjun sivusta. Plaah... se tunika näytti ihan äitiysmekolta, joten olkoot kaikki vähänkään moisia vetimiä muistuttavat poissa iäti vaatekaapistani. Turhaa tuskanhikeä... tämän kokemuksen jälkeen vannon jälleen kerran muistavani tarkistaa, että onko vaatekappaleessa jotain avattavia osia! Viime talvena tungin ja tungin saappaita jalkaan kenkäkaupassa kunnes myyjä tuli hätiin ja avasi nyörit löysemmälle. Luulin niiden olevan vain koristeena, kerta sivussa oli vetoketju...

Vérifiez votre commentaire

Aperçu de votre commentaire

Ceci est un essai. Votre commentaire n'a pas encore été déposé.

En cours...
Votre commentaire n'a pas été déposé. Type d'erreur:
Votre commentaire a été enregistré. Les commentaires sont modérés et ils n'apparaîtront pas tant que l'auteur ne les aura pas approuvés. Poster un autre commentaire

Le code de confirmation que vous avez saisi ne correspond pas. Merci de recommencer.

Pour poster votre commentaire l'étape finale consiste à saisir exactement les lettres et chiffres que vous voyez sur l'image ci-dessous. Ceci permet de lutter contre les spams automatisés.

Difficile à lire? Voir un autre code.

En cours...

Poster un commentaire

Les commentaires sont modérés. Ils n'apparaitront pas tant que l'auteur ne les aura pas approuvés.

Vos informations

(Le nom et l'adresse email sont obligatoires. L'adresse email ne sera pas affichée avec le commentaire.)