Ranskassa opetellaan siis lukemaan ulkomuistista, mikäli olen oikein ymmärtänyt asian.

Tämä ei ole aivan ajankohtaista meillä, koska esikoinen vasta aloittelee koulu-uraansa, mutta ehdinpä ottamaan selvää systeemistä ja vertailemaan kokemuksia.

Koulussa siis heti kolmivuotiaille leikkien ja laulujen ym viattomilta vaikuttavien aktiviteettien sivussa opetetaan miltä näyttää heidän etunimensä kirjoitettuna, ja sitä sitten yritetään tunnistaa naulakosta ja luokkahuoneen lokeroista. Tämä on mielestäni aivan hyväksyttävää ja hyväätarkoittavaa kun lapsen nimi on esimerkiksi Tom, mutta täyttä utopiaa jos nimi kirjoitetaan Jules ja äännetään [tzyl]. Suomalainen logiikkani ei oikein omaksu moista metodia, vaikken osaisi parempaakaan ehdottaa.

Muutama muukin seikka ihmetyttää : miksei täällä tavata ? Vanha kunnon "A-U - AU, T-O - TO, AU-TO" on minusta yhä luonnollisin ja helpoin tapa opia lukemaan - vai olenko kangistunut kaavoihin ? Ehkä Suomessakaan ei enää opetella tuon kaavan mukaan...

Lohduttaudun sillä, että Suomi-koulussa opetellaan lukemaan ja kirjoittamaan suomea vasta lasten osatessa homman ranskaksi. Näin toivottavasti vältymme sekavuuksilta ja kieltensekasotkulta.

Englantilainen työkaverini tosin väittää tyttärensä opettelevan sujuvasti sekä ranskan että englannin lukemista samanaikaisesti kansainvälisessä koulussa ; onnistumisen takeena on kahden täysin erilaisen oppimenetelmän käyttäminen. Englantilaisetkin tavaavat !!!

Ei ihme että kuopus pitäytyy tiiviisti omassa kielessään jota ei tarvitse kirjoittaa eikä lukea... goegoegoegoe.