Kitkaa sillalla
20.02.2006
Pitkä viikonloppu eli ranskalaisittain silta (un pont) hujahti ohi huomaamatta. Satoi kaatamalla, istuimme sisällä manaamassa säätä poikien hurjastellessa menopeleillään ympäri taloa. Anoppi onneksi ymmärtää pelastaa alle metrin korkeudella olevat särkyvät koriste-esineensä ennen terroristien saapumista maisemaan...
Tuli pientä kitkaa lasten kasvatuksesta ja tottelevaisuudesta ; purin hammasta ja pyöritin kieltä suussani etten vastaisi kipakasti kun ihmettelivät esikoisen uhmiskohtauksia.
Ennen aikaan ei kuulemma lapset määränneet mitä syödään ja milloin, tottelivat käskyjä eikä tarvinnut edes korottaa ääntä, ja olivat muutenkin siivoja ja kilttejä. Voi että sieppasi !
Ruumiillisesta kurituksesta voidaan taas olla montaa mieltä ; edellisen teorian mukaan sitä ei edes tarvittaisi kun on auktoriteettiä. (Voisko joku kertoa miten moinen selitetään alle 2v hekottajalle ?!) Miespuolisten perheenjäsenten mukaan taas moinen on lähes suositeltavaa... ja jos mainitsen sen olevan lailla kiellettyä Suomessa, niin jopas taas pohjoismaissa ollaan lepsuja. Grrrrrrrrrrrrrrrr.
Minusta kyseessä on vaan valikoiva muisti ; miten joku muka voi väittää muistavansa tarkasti miten omat lapsensa ovat käyttäytyneet yli 30v sitten ? (Omani eivät väitäkkään - hih.) Ja takuuvarmasti aika kultaa muistot, eli epämiellyttävimmät muistot katoavat kovalevyltä ensiksi.
Olen saanut ranskan sukulaisilta kuulla, että sielläpäin KAIKKI lapset osaavat käyttäytyä erityisesti ruokapöydässä aina moitteettomasti. Joskus jopa paremmin kuin aikuiset supisuomalaiset!
Kuvittelenko vaan että ranskalaisille tuo ruokailu ja pöytäkäyttäytyminen ovat niin tärkeitä, että lastenkasvatuskin ikäänkuin kilpistyy niihin kysymyksiin?
Rédigé par : Helen | 21.02.2006 à 12:59
Aika auktoriteetteja saavat ranskalaiset olla, jossa ääntään korottamatta saavat pienet lapset käyttäytymään jatkuvasti hyvin. Syövätkö ranskalaislapset päivällisen aikuisten seurassa?
Rédigé par : Tui | 21.02.2006 à 13:52
Mäkin haluan sellaisen auktoriteetin, että mua uskottais pelkästä katseesta ikinä ääntä korottamatta. Enää tosin ei tehoa edes kurkku suorana kirkuminen tai mikään komentelu... kundit tyhjentää kylmän rauhallisesti dvd hyllyjä ja aukovat koteloita mistään mun möykkeestä piittaamatta.
Tänään taas tuli testattua, että ruokailu lasten kanssa on yhtä hyppimistä, passaamista ja palvelua. Juuri, kun luulin kuskanneeni kaiken tarvittavan pöytään ja sain upotettua haarukan pihviini, niin johan taas alkoi huutelu; "mulla ei ole vettä, leipää, uusi haarukka pudonneen tilalle..." ja kuopus pitäytyy vaan kannassaan ja vaatii "jukuttia" oli ateria mikä hyvänsä. Keskimmäinen tyytyy heittelemään ruokansa lattialle ja kerää vahingossa annetut kiitokset lautasen nopeasta tyhjentymisestä (tosin kiittelijä luulee aina ruokien päätyneen mahaan eikä lattialle). Meille riittää pari yhteisruokailua viikossa lasten kanssa, huh! Vieläkin hiki otsalla lounaan jäljiltä... =/
Rédigé par : Edith | 21.02.2006 à 14:10
Täällä on pöytä- ja muutkin käytöstavat tärkeitä (ehkä liiankin ?), ja kuten Tui sen nokkelasti arvasi, johtuu ehkä siitäkin että illallinen syödään yhdessä. Se on päivän ainoa yhteinen ateria ja ruokakulttuurihan on Ranskassa TÄRKEÄÄ.
Itse tasapainoilen kahden kulttuurin railossa : raivostuttaa jos ipana(t) pilaa ilta-aterian kranttuilemisillaan, toisaalta kismittää sekin jos ilta menee pilalle kun marttyyri ulvoo huoneessaan nälkäänsä ja nöyrryytystään. Miehen mukaan kolmen päivän komennon jälkeen poika tottelee. *epäilevää muminaa*
Edith ; tilataanko Super Nanny meille kimpassa ?!?!!! =D
Rédigé par : Maurelita | 21.02.2006 à 14:13
Minakin muistan, etta ennen vanhaan oli kaikki paremmin. Itse osasin jo 8 kk iassa syoda veitsella ja haarukalla. Vanhempien ei tarvinnut koskaan aantaan korottaa, Suomessa ei koskaan palellut varpaita talvella, Englannissa paistoi aina aurinko ja Roomassa liikenne oli aina rauhallista. Joopa joo. Kylla se siita. Muista, etta itse olet kuitenkin paras aiti ja kasvattaja lapsillesi :)
Rédigé par : Linnunradan liftaaja | 21.02.2006 à 14:34
Oikeastaan ajattelin, että lapset syötetään lastenhoitjan toimesta keittiössä, vanhemmat nauttivat kynttiläpäivällisistä ruokasalissa ja lapset päästetään salin puolelle vasta kun ovat osoittaneet osaavansa käytöstavat. :)
Mutta joskus mietin, että jonkinlainen tehokas ruokailukoulutus olisi paikallaan. Ainoa lohtu on se, että ilmeisesti muksut kuitenkin kylässä osaavat ruokailla asiallisesti. Mikähän vika kotikynnyksessä on, kun sen ylitettyä monet tavat unohtuvat.Ja tähän kohtaan hiljaista jupinaa, mutinaa ja, rutinaa....
Rédigé par : Tui | 21.02.2006 à 16:18
Joo, tilataan vaan. Sano millä ihmeellä mä saan tuon kummipoikas pois tuolta dvd-hyllystä? Tänkin kirjoituksen aikana mä olen käynyt ainakin kolmesti sen riipiin pois sieltä ja sama homma van jatkuu... ikiliikkuja on keksitty!
Rédigé par : Edith | 21.02.2006 à 19:09
Me harrastamme yhteisiä illallisia mutta tiedämme että niihin "kuuluu" se unohtuneiden tavaroiden hakeminen, ruualle nirsoilu ja poistumiset välillä. Siitä huolimatta jatkamme. Emme hampaat irvessä vaan koska se voi oikeasti olla kivaakin. Ehkä siitä jotakin saavat pojatkin, sillä e ITSE pyytävät usein että ollaan kaikki yhdessä pöydässä jos me yritetään luistaa lautanen kourassa soffalle....tai jos kukin syö silloin kun huvittaa.
Mua on onnistanut ton mieheni kanssa siinä suhteessa että hänen sukunsa ei ole onneksi nipottajia..suurimmaksi osaksi. En voisi kuvitellakaan saavani sieltä puolelta mitään kommentteja siitä miten minun pitäisi lapsia kasvattaa.
Tuli muuten mieleen yksi kerta kun miehen veli heitti spagetit poikansa päälle (!!!) kun hänellä meni ruuan kanssa leikkivään lapseen hermot...Se oli oikeastaan aika hauskaa...minusta ainakin. Lopuksi naurettiin kaikki.
Rédigé par : Piilomajan emäntä | 22.02.2006 à 09:36
Edith,selvyyden vuoksi pieni selitys:
Olen päivät pitkät viikolla yksin, joten saan syödä aaaaivan rauhassa!
Toinen juttu: mulla toki menee hermot yhteisillä illallisillakin jos meno yltyy ihan kauheaksi. Mutta olen onnistunut olemaan nykyään välittämättä sellaisista tavanomaisista ruikutuksista;-)
Kolmas juttu vielä: meilläkin kyllä saattaa mennä niin usein että pojat syövät sen "oikean" illallisensa ennen kuin mies tulee kotiin. Ja sitten, jos ovat hereillä heidän on helppo olla saman pöydän ääressä kun ei ole tappava nälkä..mutta voi kuitenkin leikkiä isoa, ja napsia jotakin mielenkiintoista suuhunsa (muttei tunnu että olisi pakko kun kerran on jo syönyt).
Rédigé par : Piilomajan emäntä | 22.02.2006 à 13:54
Tuo tuntuu hyvältä ratkaisulta, vatsansa täyttäneet muksut osallistuvat illalliselle seurustelu mielessä. Täytyykin miettiä.
Rédigé par : Tui | 22.02.2006 à 17:24