Les vacances continuent / Lisää lomaa !
Ural goes to the beach

Pruniers et potions magiques bleus / Sinisiä luumupuita ja taikaliemiä

luumupuuLa Rochellessa helle on paljon siedettävämpää kuin Pariisin painekattilassa ; meren rannalla on aina edes pienehkö tuulenviri ja tukahduttava ilmansaaste on tipotiessään.

Eilen kävimme ensimmäistä kertaa rannalla uimassa pligatsujen ollessa päiväunilla : vesi oli ällistyttävän lämmintä Atlantin rannalla, ja pilvisyydestä huolimatta ei palellut pätkääkään. Veikkaan veden lämpötilaksi 26°C kun mieskin meni mukisematta sinne.

Tänään oli ukkosmyrskyä : sekä aamuisella että iltapäivän fillarireissulla saimme niskaamme troopiset kuurot, ja taivaalla läiskyi salamoita aamusta iltaan.

Mies oli ostanut minulle upean 21-vaihteisen hopeaisen unelman, ja kaksi ekaa lomapäivää kuluikin lastenistuimen etsimiseen. Ensin ostettiin suoraan runkoon asennettava malli, mutta se ei sopinutkaan pyörääni. Palauttaessa ekassa kaupassa ei ollut tavaratelinettä tarjolla, joten vaihdoimme liikettä. Sitten löytyi tarakka ja istuin, mutta kotona telineen maksimipainoksi paljastui 5kg joten sekin piti palauttaa ja päädyimme ostamaan huippuhinnakkaan hopeaisen tarakan johon ruma sininen (yäk) istuin sopi - hienoisten säätöjen jälkeen.

Nyt olemmekin fillaroineet ympäri maita ja mantuja sadetta uhmaten - valkoinen shortsihamoseni kaipaisi kyllä hieman kaupunkilaisten kurasuojia, mutta pojat ovat haltioissaan menosta uutukaisten keltaisten kypäröittensä kanssa.

Tämän pikaisen lomablogituksen kuvittavat oivasti Mamien taikatemput : siniseksi muuttunut luumupuu jossa kasvaa outoja hedelmiä, ja aikuisten taikajuoma litchi-liköörillä ja kuohuviinillä. Magik !

cocktailPure magie à La Rochelle : le prunier de Mamie est devenu bleu et porte de drôles de fruits, et les adultes dégustent des potions exotiques dans les mêmes tons...

Commentaires

Flux Vous pouvez suivre cette conversation en vous abonnant au flux des commentaires de cette note.

L'utilisation des commentaires est désactivée pour cette note.