Un triste anniversaire d'un accident arrivé à mon motard d'homme il y a un an pile, avec des conséquences que l'on n'imaginait pas sur le moment. (Pour info, en l'absence d'un post en français de l'époque, un furieux en voiture a grillé un feu et lui a explosé le tibia et le péroné en mille morceaux.)

Heureusement, il gambade déjà pas mal et on ne peut le retenir loin des sidecars... Bon signe !

Tiens, ça klaxonne partout dans la rue, bizarre. Un sentiment de déjà-vu, un et deux et trois zéro ??? Pas tout à fait ça encore mais bon, ils s'emballent.

Pour revenir au sujet, vendredi lors d'une visite à Necker avec l'aîné, j'ai pris plusieurs cartes de donneurs d'organe, à remplir et à conserver sur soi. Cela faisait des années que je voulais le faire, sans jamais passer à l'acte.

Que diable peut un être humain faire de ses organes après la mort ? Autant qu'ils servent à sauver d'autres. Surtout que la loi stipule un principe du « consentement présumé », où toute personne est considérée consentante au don d’éléments de son corps en vue de greffe, si elle n’a pas manifesté son opposition de son vivant.

L'accident d'il y a un an m'a brusquement rappelé l'importance des dons d'organes : non seulement mon motard aurait pu avoir besoin d'un organe, mais il aurait même pu devenir un donneur. Heureusement que non.

Pour plus d'infos, Agence de la biomédecine.

Surullinen merkkipäivä tänään, motoristini kolaroimisesta on tasan vuosi emmekä sillä hetkellä edes kuvitelleet mitä kaikkea  onnettomuudesta seuraisi. Onneksi mies loikkii jo aika ketterästi ympäriinsä, eikä sitä saa pysymään loitolla sivuvaunuista. Hyvä merkki !

Kappas vain, kadulla tööttäillään niin että kuuluu meidän kujan perukoille asti. Mitähän siellä ??? Naapurissakin hurrattiin pariin otteeseen. Höh.

Aihetta sivuten, perjantaina kävimme esikoisen kanssa tarkastuksessa Necker-lastensairaalassa ja nappasin mukaan elinluovutuskortteja. Entinen työkaverini oli lahjoittanut munuaisen vaikeasti sairaalle veljelleen, ja olin jo silloin vuosia sitten päättänyt tehdä elintenluovutustestamentin - ryhtymättä ikinä tuumasta toiseen.

Ranskan laki, kuten ymmärtääkseni Suomenkin, olettaa kaikkien suostuvan uolemanjälkeiseen elintenluovutukseen, mutta käytännössä tarvitaan sekä omaisten lupa että tietyt kuolinolosuhteet. Tästä johtuen vain alle puolet mahdollisista luovuttajista oli mahdollista käyttää elinsiirtoihin.

Mitä ihminen kuoltuaan tekee maallisilla elimillä ? Jos ne voivat pelastaa jonkun toisen, mikä oikeus on itsekkäästi kieltää niiden luovutus ?

Ajatus muuttui karmivan konkreettiseksi miehen onnettomuuden myötä : kovaonninen motoristi olisi voinut tarvita elintä - tai vielä pahempaa, muuttua itse elimenluovuttajaksi. Onneksi ei, mutta tämä puhutteli minua. Jos muitakin, lisätietoa täällä.