Va y avoir du sport / Liikunnasta ja peruskoulun jumppamaikoista
25.01.2007
Je ne me suis jamais considérée comme sportive, le simple mot évoquant des souvenirs d'enfance très mitigés.
Pourtant, minée par des soucis de nounou et de garde d'enfant malade, par les projets sous lesquels je croule et par l'absence de motivation manifeste depuis ce matin, à midi je ne voyais plus qu'un échappatoire pour ne pas verser dans la déprime : le sport.
Flash-back : Ecole primaire en Finlande, au coeur de l'hiver du temps il faisait encore très froid. La femme du directeur qui faisait prof d'éducation physique, affichait des airs niais et un faux sourire pour nous encourager à skier à -19°C alors qu'à partir de -20°C on pouvait rester au chaud. Je vous rassure, la rumeur veut que depuis la limite pour les sports d'hiver à l'école serait passée à -15°C, voire à -10°C.
Au collège : une prof de sport très en chair et limite handicapée du dos ne pouvait rien nous montrer comme exemple mais restait très exigeante ; un sourire tout aussi faux avec du rouge à lèvre entre les dents, elle dégoûtait les plus motivées du sport.
Contre toute attente, avec des copines je me trouvai le soir au cours de modern jazz où l'on s'éclatait sur des musiques digne de Flashdance, mais rien à voir avec le sport scolaire.
De cette période, enfouie au fond de moi je garde une joie de bouger et surtout de danser, si fait surface de temps en temps - et sert de bouée de sauvetage, comme aujourd'hui.
Donc, après avoir boudé les cours de gym depuis septembre et me sentant souple comme un sapin de Noël qui sèche debout, je me botte (!) et m'arrache de mon écran pour prendre l'ascenseur au sous-sol de la tour où je travaille.
La coach est ravie de voir une revenante, mon corps se souvient des mouvements et j'ai même des compliments. Quoi de mieux pour se vider l'esprit et retrouver un équilibre, accompagné d'une fatigue saine et apaisante.
Moi, sportive ? Jamais de la vie !
En ole ikinä samaistunut käsitteeseen "urheilullinen" ; jo pelkkä sana saa niskakarvani pystyyn.
Kuitenkin, lounastunnilla kaikki tuntui kaatuvan niskaan - hoitotädin sairasloma, kuumeinen kuopus koulussa, rästiin kasautuneet työprojektit, karmiva motivaation puute... ja ainoa pakotie joka hahmottui mielessäni oli yllättäen aerobikkitunti.
Pikakelaus muistilokeroiden pohjukoille : ala-asteen jumppamaikka oli rehtorin vaimo, joka tekopyhine hymyineen usutti meidät murtomaaladulle 19°C hyisessä pakkasessa, koska sisäliikuntaa oli vasta 20°C alkaen. Silloin oli vielä oikeita talvia, ja sittemmin olen kuullut huhuja lämpötilarajan muuttuneen paljon inhimillisemmäksi. Vai onko pakkoliikuntaa enää lainkaan ?
Yläasteella maikka vaihtui selkäkipuiseen ja punaista huulipunaa hampaissaan esittelevään ihmiseen, joka ei innostanut sitäkään vähää liikkumaan. Kuitenkin tyttökavereitten kanssa keksimme jazz-tanssin, jossa leikimme Flashdance-tähtösiä iltaisin. Tältä kaudelta on peräisin heikkouteni kaikkeen tanssia muistuttavaan, ja varmaankin kehooni on koodattu positiivinen lataus joka ajoi minut bikkitunnille lounaalla, mielenrauhani turvaamiseksi.
Syyskuusta lähtien olin lintsannut kaikilta tunneilta ja tunsin itseni notkeaksi kuin yliaikainen joulukuusi, mutta sain lähdettyä näyttöruudun äärestä ja huristin hissillä tornitalon alakertaan jossa tunnit pidetään. Voiko kätevämpää kuvitella ?
Tuntia pitävä coach oli iloinen kadonneen lampaan paluusta, olemattomat lihakseni muistivat sittenkin liikesarjat ja musiikki valoi uutta intoa kehoon. Ihana terve väsymys pyyhki kaiken negatiivisen pois mielestä ja rauhoitti kertaheitolla stressaantuneen olon. Miksen keksinyt tulla takaisin aiemmin ?
Ai minäkö muka urheilullinen ?! No en takuulla. =)
Minustakin oli ehtinyt syksyn aikana tulla kankea ja ankea sohvaperuna, kunnes katsoin itseäni tiukasti silmiin (siis peilin kautta) ja päätin raahautua 50m päässä olevalle salille. Sali pullisteli, kirjaimellisesti, toinen toistaan muhkeampia lihaskimppuja trikoissaan ja melkein käännyinkin kantapäilläni jo oviaukon kohdalla, kunnes huomasin, että siellähän on tarjolla Zumbaa!! Loistavin liikuntamuoto ikuna, hiki tulee pintaan ja hymy huulille!! Tää on mun juttu, voisin vaikka addiktoitua =)
http://en.wikipedia.org/wiki/Zumba
Rédigé par : ulrika | 26.01.2007 à 04:04
:-)
Tuo liikunta on ihanuutta, mutta urheilullinen?
Pois se
meistä...Kävisikö sana eloisa mielummin, elämän jokaiselle osa-alueelle???
Rédigé par : vintti | 26.01.2007 à 04:52
entäs wagner?:
http://www.hs.fi/viivijawagner/1101978196449
Rédigé par : medis | 26.01.2007 à 07:31
Mitä, zumbaa ? Vau - kuullostaa vähän samalta kuin mitä ammoin yksi hullu puertoricolainen vetäjä piti täkäläisen Gymnase Clubin République-korttelin tunneilla ; haki Nykistä rap-salsaa ja hyppyytti meitä hillittömästi hupaisilla rytmeillä. Tunneille oli riivattu ryysis ! Nyt kun tiedän sillä olevan virallisen nimenkin, niin voi katsoa mistä löytyy.
Meillä on talon puolesta tuo coach alakerrassa 3xviikossa ; tunti maksaa 6e ja hissillä vaan alas, eli helppoudessaan lyömätön homma. Se kun vaan ei uudista ohjelmaansa ja alan kyllästyä samoihin kuvioihin.
Eloisa on hyvä ilmaisu ! Urheilullisuudesta tulee lisäksi mieleen jumppamaikkatätini, joka yritti pakottaa minua oppimaan uimaan, kutsui minua ristimänimelläni jota kukaan muu ei käyttänyt - ja sanoi ettei pienten tyttöjen tarvi käyttää bikinin yläosaa. Mutku se oli uusi ja ihana !
Ja Medis, tuo steppijumppastrippi päätyi oitis koristamaan työpaikan seinääni, Suurten Mietelauseiden joukkoon. Juba on aivan yliveto.
Rédigé par : Maurelita Pligaa | 26.01.2007 à 10:49