Lontoolaiset uhmaavat lakkoja / Londoniens affrontent les grèves
18.11.2007
Lontoolaiskaverimme olivat varanneet Eurostar-lippunsa jo aikoja sitten torstaiksi, kokeillakseen uutta nopeaa yhteyttä : virallisen 2h15 sijasta toisena päivänä juna hurautti tunnelin kautta Lontoosta Pariisiin 2h03 ! Ajoitus oli mainio tuoretta beaujolais-viiniä maistelemaan - tarkoituksella, mutta julkisten lakkoilun takia kesti lähes kauemmin päästä Gare du Nord -asemalta meille perille : jalan, sitten automaattisella linjalla n°14 joka oli ainoa toimiva ja lopulta taksilla.
Pahanilmanlinnut RATP:llä eli Pariisin metron lakkolaiset eivät onnistuneet yrityksestä huolimatta pilaamaan viikonloppua. Tehdessäni etätyötä perjantaina, lontoolaiset totesivat tyynesti ettei metroja ollut lainkaan eikä busseihin mahtunut millään vippaskonstilla ja kävelivät yli 15km. Lauantaina lainasimme heille fillarimme, ja vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottuneet kaverit lähtivät rohkeasti liikenteeseen ja shoppailemaan.
Pojat olivat innoissaan englanninkielisistä vieraista, ja viikonloppu meni uskomattoman nopeasti, tuntui kuin olisimme syöneet koko ajan !

Le mauvais plan de la RATP n'a pas réussi à pourrir le WE de nos amis londoniens. Vendredi plus de quinze bornes à pied en absence de métro et ne pouvant pas monter à bord de bus bondés, puis samedi shopping avec nos vélos - même pas peur de la circulation parisienne qui de surcroît roule à droite...
Un week-end festif, les garçons étaient ravis de nos invités anglophones qui ont énormément joué avec eux, et nous avons passé d'excellents moments - dont beaucoup à table !
Musta alkaa tää lakkoilu riittää! Toki olen iloinen mieheni kunnon nousemisesta hänen pyöräillessä töhin, mutta kun olisi asioita hoidettava kaupungin toisella puolen jne. Kuinka kalliiksi tämä yhteiskunnalle tuleekaan, ihan järjetöntä.
Rédigé par : vilijonkka | 20.11.2007 à 12:04
Sanos muuta, eilen 5h työmatkaan : fillarilla, metrolla ja kävellen. Tänään teen taas etätyötä, kun lapsillakaan ei lakosta johtuen ole koulua.
Hurja vouhotus Grenellen ympäristökonferenssista ja sitten pieni terroristijoukko ajaa tuhannet autot liikenteeseen saastuttamaan jo ennestään tikahtuvaa kaupunkia. Haloo se ekologinen omatunto, miten joillain on oikeus tehdä näin ?!
Rédigé par : Maurelita | 20.11.2007 à 12:24