Lego serious play
Suomalainen koulu vs école française

Lunta Pariisissa * Neige à Paris

Lunta_pariisissa

Ihanan valkean pumpulisen aamuherätyksen jälkeen viikko alkoi jäisen kaatosateen merkeissä ; koulumatka sujui * lits läts * sohjossa ja loskassa kahlaten. Oli kuin mustaa jäätä olisi tippunut taivaan täydeltä ja muistelin lapsuuteni liikenneturvallisuusmainoksia joissa pelottava noita suippohattuineen suti mutkaisia metsäteitä pahanenteisellä luudallaan...

Koulun pihalla lapsilla ei ollut lupa mennä lumen lähellekään, vaan heidät sullottiin katoksen alle suojaan moiselta kammotukselta. Harmitti poikien puolesta ettei lunta tullut eilen, sen verran houkuttelevaa se oli ainakin aamulla. Nyt lumi on sulanut ja roikkuu paksuna hernerokkana ilmassa, kuin joku olisi vetänyt paksun harmaan verhon ikkunan eteen.

Lehdissä tivataan kuka jätti työnsä tekemättä, kun julkinen liikenne ja lentokentät taas takkuilivat säälaitoksen varoituksista huolimatta. Ilmastonmuutos alkaa olla sen verran pysyvää, että kotimaan hiihtoloman jälkeen emme jätä talvikamppeita paikan päälle vaan tuomme ne Pariisiin ; haussa on kunnon vuorilliset talvisaapikkaat esikoiselle - kuvitella ettei Pariisista löydy pojille saapikkaita alkuunkaan, puhumattakaan lämpimistä jalkineista.

   *   *   *

Voyant à nouveau Paris en pagaille pour quelques centimètres de neige, tout Finlandais se demande pourquoi autant de panique. Avec le réchauffement climatique, il faut se rendre à l'évidence qu'il va y avoir de la neige plus souvent à Paris.

Dont acte : j'escompte rapatrier nos équipements d'hiver de Finlande après les vacances de février puisqu'on en a grand besoin ici. Impossible de trouver des bottes pour des garçons à Paris - sans parler de bottes chaudes !

Et dire qu'à l'école les enfants n'ont pas eu le droit d'aller dans la neige, des fois qu'ils se feraient mal. Dire que dans des pays du nord, il y a des sauvages qui en mangent...

Commentaires

Flux Vous pouvez suivre cette conversation en vous abonnant au flux des commentaires de cette note.

Eivätkö kumisaappaat ole paremmat kuin vuorilliset talvisaappaat

Meidänkin lehdessä oli tänä aamuna kuva Eiffel-tornista ja lumesta. Parhaat talvikengät löytää mielestäni aina Suomesta tai sitten jostain Euroopan hiihtokeskuksesta mutta ei suurkaupungeista. Ristomatti Ratia on muuten juuri suunnitellut aikuisille jänniä villavuorisia kumisaapikkaita , mallin nimi muistaakseni Villa.

Meillä pannaan villasukat ja kumpparit näillä keleillä - kun siis ensin on kaikkien kengät aamupäivällä kastuneet...

Halle aux chaussuresta saa (pojillekin) sellaisia vuorellisia kumisaappaita eli kestâvât sekâ mârkââ, ettâ kylmââ. Ostin meidân tytöille ja maksoivatkin muistaakseni vain jotain 15 euroa/ pari. Ovat olleet tosi ahkerassa kâytôssâ tânâ talvena!

Minâkin eilen meinasin raivota Olgan koulussa, kun eivât vâlitunnilla olleet ulkona leikkimâssâ lumella, vaan katsoivat sisâllâ videoita. Voi huoh! Täällâ on lunta kerran vuodessa ja sitten kielletâân alpsia leikkimâstâ sillâ. Onneksi meidân lapset saivat leikkiä ruokatunnilla omalla pihalla. Tânâ aamuna taas naputin koulun johtajalle asiasta eli toivottavasti tânâän laikkivât vâlitunnilla lumessa (tââllâ sitâ on edelleenkin ihan kunnolla). Kaïsan koulussa onneksi saivat eilenkin tehdâ lumiukkoja ja leikkiâ lumisotaa vâlitunnillakin.

Samaisesta La Halle aux Chaussuresta sai syksyllä (ostin tosi ajoissa) ruskeita nahkaisia "biker-mallisia" lämminvuorisia saappaita pohjille. Ovat n. puoliväliin säärtä, kunnon vuori ja paksut pohjat, joista ei heti vesi mene läpi.

Minä itse kielsin lapsia koskemasta lumeen, että eivät kastu ja vilustu ;)

Kumppareissa on kelju olla koko päivä, täällä ei ole sisätossuja ja lapset ovat koulussa klo 9-16h30.

Pitää metsästää missä on lähin Halle aux Chaussures ; miten aina unohdankin koko puljun. Kiitos vinkistä !

Edith olet liian ranskalaistunut. =o)

Me lennettiin sinisin siivin eilen Hesasta Pariisiin ja eka ei tiedetty etta kuinkahan paljon matka viivastyy. Loppujen lopuksi myohastyminen oli tosi vahaista, koska kenttaa paatettiin avata klo 11. Oli hassua kun Finskin kapteeni rauhallisena tokaisi, etta siella Pariisissa pain on sadellut lunta ja rantaa "eli ihan normaalia suomalaista talvisaata".

Dans l'école primaire de mon garçon non plus ils n'ont pas eu le droit de jouer avec la neige, il était très déçu.

tekin saitte sitten lunta! :) ehdin jo (toive)ajatella, että kevättä kohti mennään ja lujaa, mutta niin vain tännekin on luvattu taas lumisateita. ehkei kuitenkaan ihan niin paljon kuin kuvista päätellen siellä ranskan maassa.

On se kyllä kumma, miten täällä Ranskassa mennään aina ihan sekaisin, kun vähän tulee lunta! Kuinka ne oikein siellä Suomessa pärjäävätkään...

Vähän aikaa sitten oli lehdessä uutinen jostain Itä-Ranskan kylästä (en muista enää mistä), jossa kuolleet joutuvat odottamaan hautaamista ruumishuoneella, koska maa on niin jäässä, ettei pysty kaivamaan...

Suosittelisin Ranskan tiehallinnolle, hautausurakoitsijoille ja muille asianosaisille opintomatkaa Suomeen!

minulla olisi sinulle HAASTE blogissani :)

Ohos. =)

Säät vaihtelee niin kuin täällä meilläpäin... =)

Jep, opintomatkaa voisi tehdä myös koulujen oppisuunnitelmien tiimoilla.... ugh.

Perjantaina oli +10°C ja keväinen aurinko, lauantaina tuli taas lunta - täällä ei tiedä miten päin olla.

Juanita kiitos haasteesta, en unohda ketään mutta blogihammasta ei ole kolotellut. *ryhdistäydyn*

J'ai regardé le reportage sur le système éducatif finlandais hier sur Zone Interdite, ça donne carrément envie d'émigrer !... Je pense malheureusement que le système éducatif français, que je n'apprécie pas, ne s'améliorera jamais en ce sens (épanouissant).

Marie ; je pensais exactement la même chose en regrettant amèrement de ne pas scolariser les miens dans ma Finlande natale. Mais comment pourrait-on influencer le système français pour le faire évoluer ? J'ai tenté au niveau local mais à la mairie leur seule préoccupation est de tenir tête au ministre, peu importe les choses concrètes qu'on pourrait faire... *snif*

Vérifiez votre commentaire

Aperçu de votre commentaire

Ceci est un essai. Votre commentaire n'a pas encore été déposé.

En cours...
Votre commentaire n'a pas été déposé. Type d'erreur:
Votre commentaire a été enregistré. Les commentaires sont modérés et ils n'apparaîtront pas tant que l'auteur ne les aura pas approuvés. Poster un autre commentaire

Le code de confirmation que vous avez saisi ne correspond pas. Merci de recommencer.

Pour poster votre commentaire l'étape finale consiste à saisir exactement les lettres et chiffres que vous voyez sur l'image ci-dessous. Ceci permet de lutter contre les spams automatisés.

Difficile à lire? Voir un autre code.

En cours...

Poster un commentaire

Les commentaires sont modérés. Ils n'apparaitront pas tant que l'auteur ne les aura pas approuvés.

Vos informations

(Le nom et l'adresse email sont obligatoires. L'adresse email ne sera pas affichée avec le commentaire.)