Lastenhuoneen sisustusta * La chambre d'enfants déménage
30.08.2010
Koulujen alku lähestyy vihdoin Ranskassakin, ja pienten koululaisten
huoneitten sisustus on viikon polttava aihe monessa perheessä.
8- ja 6-vuotiaat poikamme ovat erottamattomat, ja jatkuvasta eripurasta huolimatta eivät voisi kuvitellakaan asuvansa eri huoneissa. Lastenhuone muuttaakin täten viereiseen isompaan ja valoisampaan vierashuoneeseen, ja kalustus menee uusiksi.
Päädyimme sittenkin hankkimaan kerrossängyt, jotta kumpikin saa oman työpöydän. Huoneessa on jo valmiiksi jättikokoinen antiikkikaappi ja tilaukseen tulee lisää hyllyjä koululaisten aarteille.
Kerrossänky oli yllättävän vaikea valita ; laadukas ja kestävä mutta samalla sopuhintainen ja oikeankokoinen malli, puhumattakaan tyylivaatimuksistamme ! Pikaisen mutta tehokkaan netti- ja kivijalkakauppojen tutkimisen jälkeen voittajaksi selviytyi kauden trendiväri harmaa. Suurena plussana sängyn alla on suljettu kaappitila, ja nyt odotamme innolla kotiinkuljetusta.
Yllä entinen lastenhuoneen sisustus ; alla kolme kerrossänkyehdokasta (Alinéa, Fly, Redoute) ja hännänhuippuna vanha video jossa keltapunainen sisustus on ikuistettu satuhahmoineen ja pinnasänkyineen.
La rentrée des classe approche enfin, et la déco des chambres d'enfants est à l'affiche dans beaucoup de familles.
Nos garçons de 8 et 6 ans ne pourraient s'imaginer séparés malgré les chamailleries quotidiennes, et nous avons donc décidé de les déménager dans la chambre d'ami, plus grande et plus lumineuse.
Finalement notre choix s'est porté sur des lits superposés afin de conserver de la place pour deux bureaux. Une armoire normande fort imposante les attend déjà dans la chambre, et on y ajoutera des rangements pour les trésors de petits écoliers.
Pas facile de trouver le modèle idéal : de bonne qualité, en bois massif, durable mais en même temps pas trop ruineux, de la taille souhaitée et correspondant à nos goûts ! Après une étude rapide mais approfondie de l'offre en ligne et en magasin, le gagnant est d'une couleur classique mais tendance : taupe, avec en bonus des rangements fermés sous le lit. Maintenant nous attendons la livraison avec impatience.
En haut les photos de la déco actuelle rouge et jaune ; au milieu les lits envisagés (Alinéa, Fly, Redoute) et ci-dessous une vidéo pour immortaliser l'ancien aménagement du temps où le cadet dormait encore dans un lit à barreaux amélioré et leurs héros s'appelaient entre autres Oui-Oui...
Kiva postaus! Tykkäsin :)
Rédigé par : Rita | 30.08.2010 à 10:22
Kiitos kommentista ! Kovaa yritystä elvyttää blogi taas... =)
Rédigé par : Maurelita | 30.08.2010 à 11:31
Hei Maurelita!
Miten onkaan samat meiningit täällä pohjoisessa meillä menossa! Tosin kun yhtä yläkerran huonetta suunnittelen, niin samalla tekisi mieli pistää koko ylis uusiksi...Katsotaan, mitä mies sanoo, eilen työpäivän jälkeen vain nyökytteli, hyvältä näyttää.
Meillä pojat 3/6 v. nukkuvat kerrossängyssä, mutta varmaan vuoden sisällä vaihdamme omiin sänkyihin, kun isompi veli saa uuden oman huoneen.
Heli
Rédigé par : Heli B. | 01.09.2010 à 14:29
Hih ; kuvittele että hakukoneoptimoinnin kurssilla esimerkkinä oli "kerrossänky" - nyt tuli todistettua että se on syksyn kuumimpia hakusanoja ympäri planeettaa !
Valitsimme mallin jonka saa erotettua, eli kun pojat haluavat eri huoneisiin se on mahdollista ilman lisäinvestointeja.
On vain melkein kuukauden toimitusaika, kun aiemmat ehdotetut päivämäärät eivät sopineet kalenteriin. *kärsimättömyyttä*
Rédigé par : Maurelita | 01.09.2010 à 16:36
Hei - asun Tunisiassa ja etsin kaikkea sisustukseen (lastenhuoneitten) auttavia juttuja ja tormasin tanne :)
Ranskan m6 deco ohjelma on erittain tuttu ja koska taallapain seurataan tiiviisti ranskan trendeja aattelinkin vilkaista tanne ja hei loysin suomalaisen aidin ;)
Meilla myos on kerrossanky 3/11 vuotiaat ovat siina ja tuo 7 v on sitten normisangyssa. Samassa huoneessa siis . Nyt kevaalla on tarkoitus vaihtaa huoneita ja samalla vareja ja etsin paljon erilaisia varivaihtoehtoja, jos on linkki sivuja otan mielellani vastaan ehdotuskia jo valmiista huoneista esim :)
Hyvaa talven alkua kaikille !
Rédigé par : Sari G. | 31.10.2010 à 20:03
Meidän tuo harmaa on La Redoute AM/PM -mallistoa, ja ollaan tosi tyytyväisiä ! Suosittelen... =)
Rédigé par : Maurelita | 07.11.2010 à 23:45