Kulttuurieroja löytyy jopa niinkin jokapäiväisessä asiassa kuin hampaitten pesu.

Ranskassa (kauhukseni) mennään aamiaiselle hampaita pesemättä, ja pestään hampaat vasta aamiaisen jälkeen. On tietenkin kiitettävää pestä ruokailun jälkeen, mutta eikö kukaan ole kertonut heille että koko yön suussa meuhkanneet bakteerit riemastuvat kohdatessaan makean aamiaisen ja tästä kehkeytyy oikea karies-pommi ?!

En voisi kuvitellakaan syöväni pesemättä ensin hampaita, hammasharja onkin suunnilleen ensimmäinen esine jonka tapaan aamulla herätessäni.

Tämä juontaa varmaankin juurensa kouluaikaisesta aivopesusta, jumppasalissa näytetyistä kauhufilmeistä hammashygieniaa laiminlyönneitten suista, koko luokan fluoraus-rituaalista, punatableteista, kouluhammaslääkärikäynneistä...

Mutta onnistunko käännyttämään pojat kotimaiseen hammashygieniaan ? Maitohampaat meillä hakevat tyynyn alta periranskalaiset pikkuiset hiiret, eikä hammaskeijut. Mutta hammasmukeissa jököttävät vankasti muumi-hammastahnat. Jostain se on aloitettava.

       *   *   *

Photo : SamSam

Les différences culturelles peuvent se nicher dans des choses aussi quotidiennes que le brossage de dents.

EDIT : après concertation de mes compatriotes, il semblerait que la majorité de Finlandais également se brossent les dents plutôt après le petit déjeuner et non avant - sauf une co-bloggeuse petite-fille d'une dentiste !

J'ai l'impression que la norme en France est de se ruer au petit déjeuner et de se brosser les dents seulement après. Certes, il est louable de se nettoyer les dents après manger, mais ne rabâche-t-on pas dans les écoles françaises que les bactéries de la nuit qui rencontrent des substances sucrées se transforment en usine à caries ?!

Personnellement, je ne peux rien faire le matin avant de m'être brossée les dents. Ceci est certainement dû à la sensibilisation à l'hygiène dentaire à l'école en Finlande. Les séances de film dans la salle de gym sur les risques encourus en cas de négligences, les expéditions hebdomadaires avec toute la classe pour un rinçage au fluor pendant quelques minutes, les visites régulières chez le dentiste de l'école...

Vais-je réussir à convertir les enfants à l'hygiène finlandais ? Nous sommes bien abonnés au dentifrice Moomin mais c'est bien une petite souris qui cherche les dents de lait, et non une fée dentaire - et il n'existe pas de monstre troll de dents qui arrive si l'on ne se brosse pas les dents !

Tämän olin jo tilannut äidiltäni ajat sitten, saadakseni takuuvarmasti taianomaista lukemista hiihtolomalle.

Maineensa väärtti ja parempikin, SusuPetal maalaa upeat maisemat ja tekee Taikkarin mäestä jengeineen karmivan todentuntuisen. Tällainenkin olisi nuoruus voinut olla.

Toinen kotimaiseen kirjallisuuteen liittyvä ihanuus mitä isäni oli varannut löytyi pakastimesta ja sattui olemaan samanväristä kuin hiukseni...

     *   *   *

Un livre de poèmes d'une bloggeuse finlandaise donne un ton particulièrement délicieux à mon séjour - accompagnés de tartelettes nommées d'après le poète national du pays, J.L. Runeberg. Une pâte à base de noisettes couronnée de framboises, une pure merveille...

Olin ala-asteella kun Mummi päätti tilata minulle herttaisen eläinaiheisen lehden lukuharrastustani silmälläpitäen.

Vanhempani silmäilivät hieman epäluuloisena kyseistä julkaisua, todeten sen sisältävän mitä erinäisempiä epäilyttäviä, hurjia tarinoita mutta antoivat minun kuitenkin sukeltaa lehden taianomaisiin maailmoihin. Olin mukana Suuressa Sarjakuvaseikkailussa nimeltä Ruutu-lehti.

Ensimmäinen hämärä muistikuvani on Sipuleena, jossa mysteerisellä saarella asunut hiiri- ja rottayhteiskunta punoi mehiläisiä vastaan tai niiden kanssa tai toisiaan vastaan salajuonia. Lapselliselta vaikuttanut tarina tempaisi mukaansa ja odotin lehteä postissa kuin kuuta nousemaan. Vili ja Bill, Lucky Luke ja Daltonit, Veikko Tette ja Jykke, Sammy-gansteri, Johannes ja Pirkale, Strumffit, lentoemäntä Nataša, Piko ja Fantasio - lukematon joukko uusia ystäviä valloitti mielikuvitukseni, ja lähinnä belgialaiset sarjakuvat jättivät unohtumattomia mielikuvia.

Yksi jatkokertomuksista oli Yoko Tsuno ja paholaisen urut ; se pelotti silmittömästi. Aikuisena ensimmäinen ostamani ranskankielinen albumi oli juuri tuo ; oli pakottava tarve lukea se uudelleen ja uudelleen nähdäkseni mikä oli jättänyt niin syvän vaikutuksen.

Albumin tunnelma tehoaa vieläkin ; vaikka tunnenkin tarinan ulkoa, joka lukemisella sama kiehtova kauhu valtaa minut ja seuraan henki salpautuneena miten Yoko ystävineen selviää pinteestä, hämärät rakennukset, Reinin laakson linna lepakkoineen ja legendoineen...

Kaikkein hurjin oli kuitenkin Herra Shock ; Tim ja Tom -sarjan Uniin tunkeutuja. Luin väärin otsikon ja luulin pitkään sen uhkaavan robottimaisen hahmon tunkeutuvan uuniin.

Lapsen laukkaavalla mielikuvituksella yhdistin jotenkin uunin vessanpönttöön, enkä tahtonut uskaltaa käydä vessassa pelätessäni suippopäisen mustanpuhuvan kammottavuuden ilmestyvän eteeni. Tämä pitäisi varmaankin hankkia ja lukea uudestaan, terapiatarkoitukseen - vaikkei mitään pysyviä traumoja jäänytkään !

Sarjakuvat ovat sittemmin jääneet vähemmälle lukemiselle ; kotimaassa oli helppo lainata niitä kirjastosta mutta Ranskassa ne yleensä ostetaan (kovakantisina ja kovalla hinnalla) tai opiskelijoina roikutaan kirjakaupoissa lukemassa niitä lattialla istuen kunnes myyjä hätistää pois. Mutta niillä on kuitenkin oma erityinen paikkansa sydämessäni - ja muistilokeroitteni virtuaalisessa kirjahyllyssä.

      *   *   *

J'étais en cours élémentaires (ou plutôt son équivalent finlandais) quand ma grand-mère décida de m'abonner à un charmant magazine avec des animaux...

Mes parents observèrent cette revue avec une certaine suspicion et pas complètement à tort, car il s'agissait d'une compilation de BD principalement belges, ce qui se faisaient de mieux à l'époque mais pas forcément destinées à une petite fille sachant tout juste lire.

J'en ai gardé un goût immodéré pour les histoires fantaisistes, les ambiances mystérieuses et les héros insolites - à l'instar de tous ces personnages qui vinrent peupler mon imagination : Yoko Tsuno, Lucky Luke, Spirou, Sibylline...

Au moins un bon côté à la grève : avec tout ce temps passé dans le métro, j'ai pu finir un livre que m'avait offert mon frère il y a longtemps : Jamais avant le coucher du soleil. Johanna Sinisalo raconte l'histoire d'un troll égaré dans la ville ; même traduit en français et à l'époque de sa sortie remarqué par Télérama :

Jotain hyötyä lakostakin oli : sain luettua jo kauan odottamassa olleen, Ranskassakin huomiota saaneen Ennen päivänlaskua ei voi -kirjan. Sinisalon tyyli oli tuttu jo Sankarit-tarinasta, sekin lahja veljeltäni, mutta tässä vasta maagista tunnelmaa. Unohdin melkein olevani väentungoksessa lukiessani peikon ja valokuvaajahemmon seikkailuja.

Joskus matkustamalla vajaat puolitoista tuntia tuntuu kuin vaihtaisi planeettaa. Hullunkurista kyllä, samasta kielestä ja valuutasta huolimatta Ranskan pohjoisessa naapurissa tuntee kertaheitolla olevansa ulkomailla vaikkei passeja enää leimaillakaan. Säätila, katukuva, ihmisten puhetyyli ja olemus - korostukseen katsomatta - poikkeavat pariisilaisarjesta käsittämättömän rajusti.

Kaksikielisyys on läsnä kaikkialla eikä siitä tehdä numeroa ; kadunnimet ovat molemmilla kielillä, ihmisiä tervehditään kahdella kielellä tai odotetaan kummalla asiakas tekee aloitteen, keskustelukumppanin mukaan puhe siirtyy sujuvasti kielestä toiseen. Hienovaraisuus tuntuu luonnolliselta, aivan arkipäiväiseltä jutulta. Mutta mitä ne lehdet sitten meuhkaavat ? Onko täällä sitten joku kriisi vai ei ?

Esitettyäni projektini aamupäivän kokouksen päätteeksi pääsin kurkkaamaan mitä paikallinen virkaveli tekee, ja sorvattuamme muutamaa tietokantaa lounastimme työpaikan kanttiinissa. Oiva tilaisuus udella mitä kolmikielinen mies ajatteli maan asioista, ja tuli vahvistettua epäilys lehdistön paisuttamista kriisiuutisista ja separatistivouhkoamisesta. Tilanne ei kuulemma ole läheskään niin kärjistynyt kuin muutama vuosi sitten, mutta ehkä kansainvälinen media ei silloin uutisoinnut asiasta yhtä jyrkästi. Paikallinen uutislähteeni ei kuitenkaan vaikuttanut lainkaan huolestuneelta ja kuittasi kyselyni melkein olankohautuksella.

Tiiristellessäni taksin ikkunasta ohivilisevien kauniitten tiilirakennusten julkisivuja ajattelin Piilistä ja toista kaupungissa asuvaa tuttua ; ehkä heiltä saisi lisävalaistusta asiaan ? Pompin oitis kyselemään irtoaisiko kommentteja tai peräti postauksia syventämään pintaa hipaisevaa mietiskelyäni. Kaksikielisyys on joskus aikamoinen kompastuskivi pelkästään perheen tasolla, saati sitten koko maan...

Le Soir -iltalehti otsikoikin etusivullaan eduskunnan lomaltapaluusta (perinteisesti lokakuun toinen tiistai), kauhistelee enemmistön ja vähemmistön puuttumista sekä ylipäätään maan katastrofista sisäistä tilaa. Sisäsivuilla jatketaan aiheesta Sininen appelsiini ei pääse yhteisymmärrykseen maahanmuuttopoliitiikasta ; maan sarjakuvareferenssi on ilmiselvä, tässä viitataan Tinttiin mutta wikipedia paljasti myös Paul Eluardin surrealistisen sitaatin "maa on sininen kuin appelsiini" (ks wiki Oranges bleues), ja se tarkoittaakin hallituskoalitioa eikä koko maata kuten aluksi luulin. Miten avuton sitä onkaan kun ei pääse heti varmistamaan luulojaan wikistä ! Maassa asuvan on helppo nopeasti päätellä tietyt sanonnat (expression consacrée) kuten kuusikulmio (héxagone) Ranskasta puhuttaessa, mutta ensikertaa belgialaista sanomalehteä lukiessa tulee sivistymätön olo : kuin puuttuisi avain salaiseen koodiin, vaikka taitaakin kielen.

                        *   *   *

Parfois il suffit de moins d'une heure et demie pour se sentir sur une autre planète. Curieusement, malgré la monnaie et la langue commune (enfin, partiellement - j'y reviens !), il existe entre la France et son voisin du nord un décalage plus important que l'on ne l'imagine. Météo, paysages citadins et surtout le comportement de ses habitants.

Le bilinguisme est omniprésent et ne semble pas poser le moindre problème ; les noms de rues en deux langues rappellent les villes à minorité suédophone de Finlande, le discours est adapté à la langue de l'interlocuteur avec une fluidité imbattable et on attend que le client se prononce dans une des deux langues pour embrayer la conversation. Tout cela avec un naturel épatant, au point de se demander si le bruit médiatique à ce sujet n'est pas un pur produit de l'imagination des journalistes assoiffés de schismes ? Où est le malaise dont on nous parle ?!

Après avoir fini le travail pour lequel j'étais venue, j'eus l'occasion de voir un confrère pour parler de quelques projets et lors d'un déjeuner fort convivial je pus l'interroger à ce sujet. Selon cet homme parfaitement bilingue (pardon, trilingue avec l'anglais !), la situation était bien plus grave il y a quelques années bien que moins médiatisée. Pour lui, la crise prenait une proportion exagérée dans la presse.

En observant à travers la fenêtre de mon taxi les immeubles en brique pittoresques qui défilaient, je pensais à deux bloggeurs que je connais sur place et me promis de les interroger à ce sujet, en espérant décrocher des débuts de réponses dans mes commentaires, voire des posts dans leurs blogs !

Pour couronner le tout, dans le Thalys de retour je pus constater qu'il est fort instructif de lire le journal d'un autre pays, et quelles lacunes on peut avoir dans ses références littéraires si l'on n'habite pas le pays. Notamment, l'Orange-bleue me projeta immédiatement dans l'univers d'Hergé... alors qu'il s'agit d'une coalition gouvernementale. Preuve de surréalisme belge au quotidien. J'adore.

Provencen auringon alla ehdittiin jo kommentoimaan huolestuttavaa Nouvel Obs -viikkolehden juttua Ranskan koulusysteemin nykytilasta, jossa todettiin 40% oppilaista aloittavan yläkoulun (collège) huteroakin heikommilla perustiedoilla.

(Surkuhupaisaa oli - kuten Jospa kommentoikin Pupucen blogissa - nettilehden otsikon kirkuva kirjoitusvirhe (uuslukutaidottomuus eli illettrisme yhdellä t:llä), joka on nyttemmin jo korjattu mutta komeilee yhä url-osoitteessa... Samoin suomenkielestä puhuttaessa käytettiin virheellisesti sanaa "finlandais" kun se olisi pitänyt olla "finnois".)

Yleisenä syntipukkina on pidetty yläkoulua (collège ; ks Ranskan koulujen luokat), mutta uusimpien tutkimusten mukaan vaikeudet juontaisivatkin juurensa jo alemmilta luokilta. Juuri sieltä missä luultiin lasten olevan vielä turvassa ja hyvissä käsissä !

Olinkin ihmetellyt miksi jo tarhaikäiset naperoni opetettiin tunnistamaan sanoja ulkomuistista, osaamatta lukea. Nyt on todistettu tieteellisesti että ns globaalinen metodi ei perustu visuaaliseen muistiin eikä auta lainkaan lukutaidon saavuttamisessa, päinvastoin : lapset oppivat kiinnittämään huomiota vääriin asioihin. Onneksi ollaan palaamassa vanhaan kunnon tavaamiseen, jota itsekin olisin suosinut.

50-60 -luvuilla ranskalaisilla lapsilla oli 15 viikkotuntia äidinkieltään, kun taas nykykoululaisilla on 9-10 tuntia jaettuna ranskan, historian, maantieteen ja kansalaistaidon kesken - sillä tekosyyllä että ranskaa harjoitetaan näillä kaikilla tunneilla. Ja pyh !

Lehden mukaan ranska olisi maailman vaikeimpia kieliä oikeinkirjoituksensa suhteen. Muiden kielten ääntyessä suhteellisen foneettisesti (tässä mainittiin mm virheellisesti kirjoitettu suomi ja tanska sekä espanja ja italia), ranska on pysyttäytynyt konservatiivisessa ulkoasussa vuosituhansien takaa ja koululaisten kompastuskivinä ovat myös ääntymättömät kirjaimet sekä samoin ääntyvät eri taivutukset.

Minulta kyselläänkin usein mitä eroja on ranskalaisessa ja suomalaisessa koulutuksessa, ja voin vain harmitella etten ole seurannut kovin tarkkaan kotimaisen koululaitoksen kehitystä ja vasta tutustun täkäläiseen systeemiin omien lasteni alkaessa maternelle-luokilla. Ensi vuonna esikoinen siirtyy "isoon kouluun", jossa alkaa kuulemma tosi paikat, läksyt ja ulkoluku ja muut pelottavat jutut. Hui !

Linkkejä :

- Koulutus Suomessa
- Ranskan koulusysteemi (englanniksi)

Des cobloggeuses finlandaises ont déjà eu le temps de commenter le dossier inquiétant de Nouvel Obs sur l'illettrisme en France - avec, ironie du sort, une coquille tragi-comique dans le titre qui fut rapidement corrigé mais visible encore dans l'url impitoyable...

J'applaudis le retour à la méthode syllabique, surtout qu'on apprend que le contour des mots ne joue aucun rôle dans l'apprentissage de la lecture et au contraire attire l'attention des petits sur des choses inutiles. Certes mon cadet reconnaît à trois ans son prénom et quelques autres mots avec une grande fierté - mais à quel prix ? Justement les difficultés commenceraient en primaire puisqu'en arrivant en sixième, le "mal est déjà fait". De quoi perdre son sommeil, pour un pur produit de l'école finlandaise comme moi !

En cinquante ans la France passe de 15 heures de français hebdomadaires à tout juste dix - repartis entre le français, l'histoire, la géographie et l'éducation civique sous prétexte de transversalité. D'accord pour la transversalité dans le business, mais très peu pour mes enfants...

Le magazine souligne que l'orthographe française est l'une des plus difficiles au monde, avec un taux de "régularité entre les sons et les lettres" de 55%, en comparaison avec l'espagnol ou l'italien où le taux se situe autour de 97%, allant jusqu'à 98-99% pour le finlandais ou le danois. Mais au Nouvel Obs ne sait-on pas qu'on dit le finnois, et les Finlandais ?! Au secours...

On m'interroge souvent sur les différences entre l'éducation finlandaise et française, et je ne peux que regretter de ne pas avoir suivi l'évolution du système de mon pays, pour le comparer à celui que vont subir mes enfants en France. L'année prochaine l'aîné ira "à la grande école", et tout le monde semble dire que là, on ne rigolera plus, les devoirs, les cahiers - ça fait déjà peur !

Liens wikipedia :

Système éducatif finlandais
Système éducatif français
Finnois vs finlandais - question de purisme !

et une blog-amie qui décrit fort bien le système finlandais :

Le système éducatif en Finlande par Alexia

Tui pyysi lastenkulttuurijuttua Nonoon ranskalaisvinkkelistä, ja innolla tartuin haasteeseen... mutta havahduin kysymykseen mitä ylipäätään tiedän ranskalaisesta lastenkulttuurista ? Alkuperäinen juttu kommentteineen Nonossa !

Une co-bloggeuse finlandaise m'a demandé de participer à nouveau au blog culturel Nono (fi), et cette fois-ci ma contribution porte sur la culture d'enfants d'une famille franco-finlandaise. (Mon post paru dans Nono ici.)

Ce défi me permit de réfléchir à la culture qu'on inculque aux pligatsouilles - et à quel point elle est influencée par la globalisation comme tout le reste.

Nos garçons (3 et 5 ans) adorent les superproductions de nos jours, à l'instar de Cars, Indestructibles, Shrek et bien entendu les invincibles Batman, Superman, Spiderman ainsi que l'éternel Zorro. On retrouve les mêmes héros un peu partout à la maison, de la caisse de jouets jusqu'au placards allant de t-shirts aux déguisements, sans oublier la bibliothèque. Et je suis très fière de voir que les garçons se délectent également des perles des studios Aardman, Wallace & Gromit.

Vuoden kammottavimman viikon jälkeen oli aurinkoinen viikonloppu - kuten Susanna sanoikin se tuli tarpeeseen lieventämään hieman täkäläisten depis-alttiutta. Pojilla oli jopa uima-allas pihalla eilen, ensimmäistä kertaa sitten huhtikuun jos oikein muistan.

Elokuun viimeinen maanantai taas toi armottomasti syksyn tuntua ilmaan upeasta auringosta huolimatta. Suuri osa pariisilaisista on palannut ahjon ääreen, metrossa oli taas pitkästä aikaa tungosta ja koulutkin alkavat ensi tiistaina. On aikakin ; kuopus tivaa joka päivä koska sinne voi mennä.

Yksi varma merkki lomien loppumisesta on ilmaislehtien ilmaantuminen kuin taikaiskusta. Metro, suosikkini 20 Minutes ja aamulehti Matin Plus sekä iltaversionsa Direct Soir. Hupaisaa on että jälkimmäisen kahden etusivu on sovitettu painoksen väreihin : Ségo on punaisella logolla varustetussa aamulehdessä ja Fillon siniväritteisessä iltapainoksessa...

Après la semaine la plus pourrie de l'année le WE ensoleillé fit le plus grand bien. Nous avons même pu mettre la piscine dans le jardin hier, ou du moins le bateau qui fait office de piscine - pour la première fois depuis avril si ma mémoire est bonne !

Le dernier lundi d'août a toutefois une odeur de rentrée malgré le soleil au beau fixe. Les Parisiens sont de retour pour la plupart, le métro bondé et l'école c'est pour mardi prochain. Il était temps - le cadet nous le réclame tous les jours.

Un signe sûr d'automne des temps modernes est le retour des gratuits partout comme par un coup de baguette magique. Metro, mon préféré 20 Minutes ainsi que Matin Plus et son homologue Direct Soir. Détail amusant dans ces deux derniers : les unes sont assorties aux logos : Ségo dans l'édition matinale avec le logo rouge, et Fillon dans celle du soir aux tons bleus...

Photos Lausanne & Hamburg, ©Wikipedia

Raha kiinnostaa kaikkia. Siitä kuumimpana todistuksena Blogilistan hiteissä tällä hetkellä on tuliterä miljonäärin tyttären väsäys, joka herättää mielenkiintoa ja tunteita laidasta laitaan. Pikku-parishilton tilittää arkisia ajatuksiaan ja vastoinkäymisiään, viisveisaten kommenttilootassa vilisevistä kyseenalaistuksista - tai päinvastoin ehkä juuri ammentamalla niistä motivaatiota.

Monikin on ihmetellyt onko kyseessä oikeasti perijätär vai mielikuvituksen tuote. Oikeasti tällä ei ole juurikaan väliä - blogistanissa kutkuttavaa onkin se ettei tiedä missä kulkee toden ja tarun raja. Kun tämän on sisäistänyt, voi nauttia seesteisesti ja kimpaantumatta lukuelämyksiä ja niitten kommentointeja, ihmisten käsityksiä ja erilaisten näkökulmien perusteluja, muutaman yliampumisen höystämänä.

Niin kauan kuin naseva kirjoitustyyli puree, lukijoita riittää ja pieni ärsytyskin piristää kummasti. Feikki olisi sinänsä melkein kiinnostavampi, koska se todistaisi kirjoittajan samaistuvan uskottavasti ; kirjailija-ainesta !

Lainakuvat viittaavat joko todelliseen anonyymiteetin haluun tai vaan viitseliäisyyden puutteeseen. Olisi paljon uskottavampaa jos olisi edes jotain pieniä yksityiskohtia ; ei ketään paljasteta moisista. Feikkiin olisi helppoa napata matonkulma sisustusliikkeestä, vaatekaappikuva muotiputiikista, viinilasit ravintolassa... pieniä yksityiskohtia sirotellen saisi helpolla vakuuttavan maailman. Sen puuttuminen puoltaakin melkein homman aitoutta. Mutta todellakin, väliäkö sillä.

Itselleni on myös välillä hyväntahtoisesti heitelty kommentteja lienenkö lainkaan Pariisissa, onko meillä taloa puutarhoineen ja onko kalusteet mahdollisesti vain sisustusliikkeen showroom-kamaa. Tästä mielikuvitukseni lähtikin liikkeelle, ja sieluni silmillä näin jo lanseeraamani kakkosblogin jossain hulppeassa miljöössä. Ehkä juuri törkeän rikkaana perijättärenä ?!  =D

Ilkka Remes paljasti jossain haastattelussaan, että osa kirjoissa kuvaamistaan paikoista on oikeasti tuttuja ja osa vain taustatyönä netistä tai muualta tutkittuja. Tunnen hyvin eräässä kirjassa vilahtavan Lausannen, mutten mitenkään pystynyt arvaamaan kumpaan kategoriaan paikan kuvaus kuului. Mikä todistaa kaiken olevan mahdollista. Teininä kirjoitin romssua seikkailevasta mimmistä joka muutti Hampuriin, ja taustatutkimukseni rajoittui Koululaisen Uuden Tietosanakirjan muutamaan kappaleeseen ja kahteen pieneen valokuvaan kaupungista. Ajat ovat muuttuneet...

          * * *